Reumatologian erikoislääkäri Tõnu Peets ampuu täyslaidallisen Apotin suuntaan Lääkärilehden julkaisemassa kirjoituksessa. Hänen mielestään järjestelmän puutteista on ”eettisesti ja kollegiaalisesti” väärin vaieta. Peets sanoo ihmetelleensä, miksi kollegat eivät ole nostaneet myrskyä Apottia vastaan.

”Yksinkertaisista toiminnoista on tullut rakettitiedettä tuhansine ohjesivuineen ja miljoonine vinkkeineen. Juuri mikään muukaan ei ole johdonmukaista. Lääkeosio ja määräykset ovat painajaisia. Jos haluaa tilata verinäytteen ulosteesta, Apotti saattaa tarjota röntgenkuvat kaularangasta”, hän kirjoittaa.

Peets kertoo päässeensä Apotin kanssa kilpailevan järjestelmän Uranuksen kanssa sinuiksi kolmessa päivässä ilman suurempaa koulutusta. ”Apotti-koulutusta olen käynyt pari viikkoa ja järjestelmän kanssa olen sinnitellyt yli vuoden.”

Peets listaa lukuisia asioita, jotka Apotissa hänen mielestään ovat pielessä ja spekuloi myös syillä. Osansa saa myös työnantaja Hus. ”Ainoa, jonka olen kuullut sitä kehuvan, on Husin johto.”

Peetsin Apotti-kritiikistä on kirjoittanut myös Helsingin Sanomat, joka on pyytänyt asiasta kommentit Husin johtajaylilääkärilitä Markku Mäkijärveltä. Tämä huomauttaa, ettei tietojärjestelmän valinta ollut vain sairaanhoitopiirin johdon tahdon ilmaus.

– Järjestelmää oli valitsemassa lähes 500 terveydenhuollon ammattilaista, ja nyt käyttöön otettu järjestelmä valittiin heidän mielipiteidensä pohjalta, Mäkijärvi sanoo HS:lle.

Hän myöntää, että potilastietojärjestelmän vaihtumisella on ollut yllättävän suuri työkulttuuriin liittyvä muutos: ”Apotin tarkoitus on sujuvoittaa, yhdenmukaistaa ja parantaa työnkulkuja, mutta tämän kulttuurin oppiminen vie terveydenhuollon ammattilaisilta aikansa.”