Koronapotilaiden määrän kasvu johtaa muiden potilaiden hoidon ja sovittujen leikkausten siirtymiseen myöhemmäksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, tiedottaa Hus.

Koronaviruspotilaiden määrä Husissa on kasvanut viime päivinä. Tänään torstaina aamulla koronaviruspotilaita on hoidossa Husin sairaaloissa yhteensä 70, ja heistä 20 on tehohoidossa. Lisäystä viimeisimmän viikon aikana on 30 prosenttia.

Viime keväänä Husin sairaaloissa koronaviruspotilaiden määrä oli suurimmillaan 123.

– Vielä emme ole näissä lukemissa, mutta tilanne on nyt erilainen. Toisin kuin viime keväänä, meillä on nyt sairaalat täynnä muita potilaita, sanoo hallinnollinen ylilääkäri Veli-Matti Ulander tiedotteessa.

Uudellamaalla tartuntojen määrät ovat lisääntyneet alle 40-vuotiaiden eli synnytysikäisten keskuudessa. Tämä näkyy myös sairaaloissa. Husissa hoidetaan myös useampaa raskaana olevaa tai synnyttänyttä koronavirustaudin vuoksi. Naistenklinikalla varaudutaan koronavirustaudin vuoksi osastohoitoa tarvitsevien, raskaana olevien tai synnyttäneiden potilaiden määrän nousuun hoitopaikkoja lisäämällä.

Helmikuun aikana Husista on siirretty kolme koronaviruspotilasta tehohoitoon muihin sairaaloihin. Siksi Husissa on voitu jatkaa muiden kuin koronaviruspotilaiden hoitoa lähes täysimääräisesti.

Koronaviruspotilaiden määrän lisääntymisellä on kuitenkin jo ollut vaikutuksia muiden potilaiden hoitoon. Kuluvalla viikolla kolmen leikkaussalin toimenpiteet on jouduttu perumaan, ja lisäksi joitakin pienempiä toimenpiteitä on siirretty.

– Samaan leikkaustoimenpiteiden vähentämiseen varaudutaan ensi viikollakin, mikäli sairaanhoitoa tarvitsevien koronaviruspotilaiden määrä säilyy nykyisellään”, sanoo toimialajohtaja Antti Vento HUS Sydän- ja keuhkokeskuksesta.

Ulanderin mukaan hoitojen peruutukset ja siirrot ovat huolestuttavia, koska hoitovelkaa on vielä viime vuodelta.

– Jonomme olivat suurimmillaan viime vuonna elokuun lopussa. Syys-joulukuun aikana pitkään odottaneiden määrä laski, mutta oli vuoden lopussa edelleen epidemiaa edeltävää tasoa korkeampi”, sanoo Ulander.