Husissa on laadittu suunnitelmat varasairaalan rakentamiseksi Meilahden sairaala-alueelle koronaviruspotilaiden hoitoon. Maanalaisiin pysäköintitiloihin rakennettavassa varasairaalassa tulee olemaan teho- ja vuodeosastopaikkoja. Varasairaalan rakentamissuunnitelmat on laadittu sen varalle, että nykyiset sairaansijat ja tehohoitopaikat eivät riitä koronaviruspotilaiden hoitoon.

Husille on turvallisuus- ja valmiusjohtaja Aaro Toivosen mukaan tarjottu varasairaalaksi erilaisia tiloja, mutta Meilahden sairaala-alueen maanalaiset pysäköintitilat osoittautuivat monin tavoin toimivimmaksi ratkaisuksi.

– Ratkaisua puolsivat esimerkiksi se, että alueella on jo valmiiksi sairaalatoiminnassa tarvittavat tukipalvelut ja tekniset järjestelmät ja mahdollisuus siirtää potilaat sängyillä pääsairaalaan ambulanssin sijaan, Toivonen sanoo.

Lisäksi ratkaisulla saadaan merkittävästi lisäkapasiteettia hajauttamatta osaavaa henkilökuntaa.

– Tämä on meille kriittisen tärkeää.

Suunnitelmat varasairaalasta ovat lähes valmiit, mutta teknisiä yksityiskohtia hiotaan, jotta tila saadaan mahdollisimman toimivaksi.

Pieniä valmistelevia töitä lukuun ottamatta sairaalan rakentamista ei ole vielä aloitettu.

Varasairaalaan tehtävä investointi ei Hustin tiedotteen mukaan mene hukkaan, vaan se parantaa sairaanhoitopiirin valmiutta toimia mahdollisissa uusissa kriisitilanteissa tulevaisuudessakin.

Kun päätös varasairaalan rakentamisesta tehdään, sairaala saadaan käyttöön muutamassa viikossa.

Varasairaalaan voidaan rakentaa tilat kymmenille tehohoito- ja vuodeosastopaikoille.

– Tarkat potilaspaikkamäärät tarkentuvat hankkeen edetessä. Selvää kuitenkin on, että koronaviruspotilaiden hoitokapasiteetti Husissa kasvaa merkittävästi varasairaalan myötä. Sairaala otetaan käyttöön vain, jos epidemiatilanne sitä edellyttää, sanoo varasairaalan toiminnoista vastaava toimialajohtaja Antti Vento.

Yhteistyökumppanina varasairaalan rakentamisessa on Suomen Punainen Risti, jolla on kokemusta sairaaloiden rakentamisesta lukuisille katastrofialueille sekä erityisosaamista vakavissa epidemiatilanteissa toimimisesta.

Pysäköintitilaan pystytettävät teltat ovat samoja, joita käytetään kenttäsairaaloissa ympäri maailman.

Kenttäsairaalat suunnitellaan aina yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa, ja ne muotoutuvat käsillä olevan tilanteen tarpeiden ja olosuhteiden mukaan.

– Joskus sairaala pystytetään hiekka-aavikolle, joskus kumipuiden keskelle. Nyt se suunnitellaan betonialustalle pysäköintitiloihin, sanoo logistiikkapäällikkö Ari Mäntyvaara Suomen Punaisesta Rististä.

Varasairaalan rakentaminen tulee vähentämään maanalaisia pysäköintipaikkoja Meilahden sairaala-alueella merkittävästi. Tämä tuottaa hankaluuksia Meilahden sairaala-alueella työskentelevälle henkilökunnalle. – Onneksi kevään myötä moni Meilahden sairaala-alueella työskentelevä kulkee työmatkat pyörällä ja olemme saaneet lisäpysäköintipaikkoja lähialueilta. Nämä helpottavat tilannetta jonkin verran, mutta haastavahan tämä pysäköintitilanne on jo arkipäivässäkin, sanoo Toivonen. Lue myös:

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.