Helsingin Postitaloon on avattu Helsingin yliopistollisen sairaalan (Husin) uusi toimipiste. Avajaisia vietettiin tiistaina, jolloin myös ensimmäiset asiakkaat kävivät vastaanotolla.

Postitalossa aloittavat toimintansa kardiologian poliklinikka sekä ortopedian ja käsikirurgian erikoislääkärivastaanotot. Toimintojen siirtämisellä keskustaan on tarkoitus tavoittaa asiakkaat paremmin. Aluksi poliklinikat ovat avoinna arkipäivisin, mutta tavoitteena on saada myös ilta- ja viikonloppuaikoja.

Postitalon poliklinikalle tulevat potilaat eivät ole päivystyspotilaita, vaan kontrollipotilaita, jotka saapuvat vastaanotolle lähetteellä.

Ortopedian poliklinikalle odotetaan 4 000–5 000 käyntiä vuodessa. Poliklinikalla toimii päivittäin 2–3 lääkäriä ja 1–2 sairaanhoitajaa.

– Ortopedian vastaanottoa on mahdollista pitää vähäisillä teknisillä välineillä. Röntgenkuvan avulla saadaan jo paljon aikaan, kertoo Hus Tukielin- ja plastiikkakirurgian toimialajohtaja Jarkko Pajarinen.

Hänen mukaansa ortopedia- ja käsikirurgia on laaja erikoisalue, jossa hoidettavia on paljon.

– Osalla potilaista voi olla haasteita erikoislääkärin vastaanotolle pääsyyn, mitä tilojen siirto keskustaan helpottaa. Mahdollisesti vastaavia tiloja on tulossa muihinkin liikenteen keskuspaikkoihin Husin alueella, jatkaa Pajarinen.

Kardiologian poliklinikkaan tulee seitsemän vastaanottohuonetta, joista aluksi on tarkoitus ottaa käyttöön huoneet neljälle kardiologille ja kahdelle sairaanhoitajalle. Vastaanottohuoneisiin tulee uudet ultraäänilaitteet, jotka kuuluvat kardiologian perustutkimukseen. Kardiologiassa tavoite on noin 5 000 potilaskäyntiä vuodessa.

Tiloissa on lisäksi kaksi monitoimihuonetta, joissa tehdään muun muassa rasitusergometriatutkimuksia ja hoidetaan tahdistinkontrollissa käyviä potilaita. Kaikki vaativampi kuvantaminen on edelleen Meilahden yksikössä.

– Hus Postitalossa haetaan kokemuksia palveluiden tuomisesta lähemmäs asiakkaita, etenkin töissä olevat potilaat pääsevät helpommin käymään vastaanotolla, kertoo Husin Sydän ja keuhkokeskuksen toimialajohtaja Antti Vento.

Hus Postitalon avajaisissa oli noin 30 kutsuvierasta. Avajaisissa esiintyi Lohjan Poijjaat, solistinaan Fredi (Matti Siitonen). Yhtye esitti kardiologiaan sopivan kappaleen, Avaa sydämesi mulle, joka on Matti Siitosen sävellys vuodelta 1974.

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi MAKSUTTA, Klikkaa tästä.