Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen torjuu aikeet purkaa Uudenmaan eristys. Hän otti kantaa asiaan Ylen suorassa Docventuresin lähetyksessä keskiviikkona illalla.
Pääministeri Sanna Marin sanoi Ylen A-studiossa illalla uskovansa, että Uudenmaan eristys päättyy 19. huhtikuuta, joka oli hallituksen alkuperäinen päivämäärä. Marin muistutti, että valmiuslain perusteella näin raju toimi on mahdollinen vain välttämättömistä syistä.
–Tautitilanne maan eri osissa tasaantuu sillä tavalla, että tälle rajoitustoimenpiteelle ei uskoakseni ole jatkoa, Marin arvioi A-studiossa.
Husin Lehtonen sattui olemaan samoihin aikoihin Ylen Docventuresin etävieraana ja Riku Rantala totesi saaneensa juuri korvanappiinsa tiedon Marinin lausunnosta, johon hän kysyi mielipidettä Lehtoselta.
–Ehkä kannattaa asiaa huolellisesti harkita kuitenkin, Lehtonen huomautti heti Marinille.
Lehtonen muistutti, että Suomen tilanne on tällä hetkellä hyvä, mutta tartunnat lisääntyvät helposti aikamoisesti, jos tuhannet ihmiset kantavat viruksen muualle maahan Uudeltamaalta. Lehtonen kuvaa, että reilun puolentoista miljoonan väestössä on yli 60 prosenttia tartunnoista, mikä kertoo isosta erosta muuhun maahan verrattuna.
– Uudenmaan 1,6 miljoonan väestössä noin 60 prosenttia tartunnoista, muun maan 4 miljoonan väestössä noin 40 prosenttia tartunnoista. Edelleen iso ero asukasta kohti laskien, Lehtonen totesi myös Twitterissä.
Dcoventuresin Rantalalle Lehtonen vastasi suosittelevansa strategiaa, jossa Uusimaa pidettäisiin yhä eristettynä ja rajoituksia tiukennettaisiin entisestään samalla, kun testaamisen ja jäljittämisen resurssit kohdennettaisiin muualle Suomeen.
Lehtonen ehdotti Uudellemaalle tiukennuksena ”kevennettyä kotiarestia”, jotta epidemia saataisiin Uudellamaalla katki.
Lehtosen mielestä Suomen kokoisessa maassa olisi realistisesti mahdollista kaivaa esiin virusta kantavat henkilöt, jolloin voitaisiin päästä niskan päälle epidemiasta. Hän uskoo, että Suomessa olisi vielä mahdollisuus katkaista epidemian kulku, jos ryhdytään tarpeeksi tehokkaisiin toimiin.
Lehtosen mielestä ”kaikkein onnettominta” olisi nyt se, että virus pääsisi leviämään muualle Suomeen ja kaikki rajoitustoimet valuisivat hukkaan.
Jo aiemmin keskiviikkona Lehtonen ehdotti tiukennuksia MTV Uutisten haastattelussa. Hän kuvaili kiristyksen tarkoittavan käytännössä vain välttämättömien ostosten tekemistä ja kahden hengen kokoontumisoikeutta sekä hengityssuojainpakkoa.
Lehtosen mukaan kolmen viikon kevennetty kotiaresti voisi johtaa tilanteeseen, jonka jälkeen rajoituksia pystyttäisiin merkittävästi helpottamaan Suomessa.
– Hengityssuojainpakko olisi paras kaikille, mutta ainakin niille, joiden on välttämättömien työtehtävien takia pakko mennä kotoa ulos. Luultavasti jo kolmen viikon laajalla ’karanteenilla’ saataisiin myös Uudenmaan tartunnat katkeamaan. Nyt tartunnat lisääntyvät hitaasti, Lehtonen sanoi MTV:lle.
Päivitys klo 12.11: Muokattu otsikkoa ja poistettu sana ”tyrmäys”.
Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.