Suomen Syöpärekisterin ennakkoarvion mukaan uusia syöpiä todettiin vuonna 2020 noin 1 200 vähemmän kuin vuonna 2019.

Syöpärekisteri on aikaisemmin raportoinut syöpänäytteiden määrän vähentyneen koronaviruspandemian puhjettua. Nyt arvioitiin ensimmäistä kertaa korona-aikana diagnosoitujen syöpien määrää ja muutoksia.

Vuonna 2020 todettiin noin 1 200 (3,6 prosenttia) uutta syöpää vähemmän kuin vuonna 2019, vaikka väestön ikääntyessä vuosittaisen tapausmäärän on ennustettu kasvavan.

Ero todettujen syöpien määrissä oli suurimmillaan toukokuussa 2020, jolloin uusia syöpiä todettiin noin 700 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

”Lasku todetuissa uusissa syövissä on huolestuttava. Näyttäisi siltä, ettei huhti–toukokuun 2020 vajausta uusien syöpien määrässä ole saatu loppuvuodesta kurottua, vaikka loppuvuoden uusien syöpien lukumäärä olikin lähempänä vuoden 2019 tasoa”, sanoo Suomen Syöpärekisterin tilastojohtaja Janne Pitkäniemi tiedotteessa.

Uusien syöpien lukumäärän vähentyminen on huolestuttavaa, koska viivästynyt diagnoosi saattaa johtaa pidemmälle edenneisiin ja vaikeammin hoidettaviin kasvaimiin.

Nyt tehdyt laskelmat uusista syövistä perustuvat syöpärekisteriin raportoituihin syöpänäytetietoihin. Tiedot tarkentuvat vielä vuoden 2020 ennakkotilaston sekä varsinaisen vuositilaston valmistuessa. Ennakkotilasto julkaistaan marraskuussa 2021 ja varsinainen vuositilasto keväällä 2022.