Turun ja Oulun yliopistojen tutkimuksessa on huomattu, että glyfosaattia sisältävä rikkakasvimyrkky Roundup vaikuttaa pölyttäjiin haitallisesti jo pieninä annoksina, kertoo Helsingin Sanomat.

Glyfosaatti vaikutti kimalaisten oppimiseen ja muistiin. Tutkimuksissa ne eivät esimerkiksi enää muistaneet, missä tekokukissa oli makeaa nestettä. Tähän riitti jo yksi pieni kerta-annos.

Dosentti Marjo Helander Turun yliopistosta pitää tutkimustulosta todella huolestuttavana.

Roundupia käytetään yleisesti Suomessa niin metsä- kuin maataloudessa. Sitä käytetään myös kotipuutarhoissa.

Helanderin mukaan ainakin Roundupin "hupikäytöstä" pitäisi luopua.

"Jos ihmiset eivät jaksa nyppiä rikkaruohoja, antaa niiden kukkia", Helander sanoo HS:n haastattelussa.

Hän muistuttaa, että rikkakasvien torjuntaan on tarjolla myös mekaanisia vaihtoehtoja, kuten katteita.

Pölyttäjien määrä maailmalla on vähentynyt ja pölyttäjäkatoa pidetään isona uhkana maailman ruoantuotannolle. Yli 75 prosenttia maailman viljelykasveista vaatii pölytystä.

Roundupia valmistaa saksalainen Bayer. Alun perin Roundupin myynnin aloitti Mosanto-yhtiö vuonna 1974.