Helsingin kaupunki testaa sähkökäyttöisiä droneja ensihoitohenkilöstön ja hoitovälineiden ja -tarvikkeiden kuljetukseen yhteistyössä Husin kanssa keväällä 2023.

Kokeilut liittyvät ilmaliikenteen innovaatioita edistävään AiRMOUR-hankkeeseen, jossa etsitään uusia kuljetustapoja ensihoidon tarpeisiin.

Kansainväliset tutkimukset puoltavat dronejen käyttöä ensihoitopalveluiden tukena, koska aikakriittiset potilaat voidaan nopeammin tavoittaa. Esimerkiksi puoliautomaattisen sydäniskurin toimittaminen potilaan luokse hätäpuhelun koordinaattien avulla on simulaatiomallinnusten perusteella sekä tehokas että taloudellinen ratkaisu, kerrotaan hankkeen tiedotteessa.

– Husin alueella ja Hyksin erityisvastuualueella on sekä tiheään että harvaan asuttua kaupunkiympäristöä. Uudenlaisella ilma-aluksilla voi olla merkittävä rooli ensihoitotoiminnan tukena näillä alueilla, Hus Akuutin projektikoordinaattori Tomi Mäkiaho sanoo tiedotteessa.

– Ensihoidon tulisi käsitellä tätä uutta ulottuvuutta kokonaisuutena, jossa tarkastellaan sekä potilaan hoitoa että logistiikkaa, mutta tutkitaan myös esimerkiksi mahdollisuuksia tilannekuvan muodostamiseen dronejen avulla .

Helsingin kaupungille AiRMOUR-hankkeen käytännön kokeilut tuovat arvokasta tietämystä esimerkiksi uusien teknologioiden vaatimista muutoksista paikallisiin ilmailusäädöksiin.

Tarvitaankin syvällisiä keskusteluja niin sairaanhoitopiirien kuin pelastus- ja ilmailuviranomaisten kanssa, jotta droonit voidaan liittää myös palveluketjuun saumattomasti mukaan.

– Suomessa ensihoito- ja pelastusjärjestelmä on nykyiselläänkin erinomainen, mutta jollakin aikavälillä palveluita voidaan ehkä vieläkin parantaa – tulevaisuuden kuljetusteknologiat eivät ole siis tulossa kilpailemaan nykyisten kanssa vaan täydentämään niitä, hankkeen koordinaattori Petri Mononen VTT:ltä sanoo.

– Siinä missä polttomoottorikäyttöisen helikopterin käyttöönotto hälytystilanteessa kestää useita minuutteja, on sähköinen kalusto valmiina sekunneissa. Joskus nämä sekunnit ja minuutit voivat olla kirjaimellisesti elintärkeitä.

Helsingissä dronejen käyttöä testataan ensihoitohenkilöstön, lääkintälaitteiden ja -materiaalien toimituksessa simuloiduille onnettomuuspaikoille.

Testauksissa käytetään sekä miehitettyjä että miehittämättömiä droneja, mutta saattaa olla, että muun muassa lainsäädännöllisistä syistä dronessa lentää testinukke ensihoitohenkilökunnan sijaan.

Kokeilujen tarkkaa sijaintia ei olla vielä määritelty, mutta esimerkiksi saariston kaltaiset vaikeakulkuiset kohteet voisivat tarjota mielenkiintoisen testiympäristön.

Lue myös:

Kolmivuotisessa AiRMOUR-hankkeessa on mukana 13 partneria, joista suomalaisia on kolme. Hankkeen koordinaatiosta vastaavan VTT:n lisäksi Suomesta ovat mukana Robots Expert Finland ja Forum Virium Helsinki.

Muut hankkeen partnerit ovat Stavangerin kaupunki (Norja), EHang Scandinavia AS (Norja), Kemptenin ammattikorkeakoulu (Saksa), Linköpingin yliopisto (Ruotsi), LuxMobility (Luxembourg), Norwegian Research Centre AS (Norja), Nordhessenin aluejohto (Saksa), Groningenin yliopistollinen sairaala (Alankomaat) sekä Ruotsin liikennevirasto ja ilmailuvirasto.

Projektia tukevat muun muassa Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto NASA, Euroopan Unionin lentoturvallisuusvirasto EASA, Japanin kaupunkilentoliikenteen teollisuusjärjestö JUIDA sekä Dubai Future Foundation.