Helsingin ydinkeskustaan aukeaa uusi hammaslääkäriklinikka BetterBite. IT- ja tietoliikennemaailmasta tunnettu Harri Koponen on yksi uuden Helsingin Aleksanterinkadulla sijaitsevan hammasklinikan perustajaosakas.

Muun muassa Soneran ja Nortal Suomen toimitusjohtajana työskennelleen Koposen uusi yritys tähtää nyt hammasterveyden edelläkävijäksi uusimman terveysteknologian ja asiakaspalvelukonseptinsa avulla.

Koposen lisäksi BetterBiten perustajina ovat hammaslääkärit Heikki Pilvinen ja Petteri Louhikoski.

– Olemme Pilvisen ja Louhikosken kanssa keskustelleet parasta palvelua tarjoavan hammaslääkäriklinikan perustamisesta jo toistakymmentä vuotta, ja nyt on sen aika, Koponen kertoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa BetterBiten toimintaperiaate on sama kuin missä tahansa muussa hyvin toimivassa palvelussa: ammattilaisten tulee tehdä työnsä niin, että asiakkaan tarvitsee vain nauttia hyvin suunnitelluista ja toteutetuista tuloksista.

Pilvinen ja Louhikoski työskentelevät itse uudella hammasklinikalla. Molemmilta löytyy pitkä tausta alalta. He ovat olleet mukana suomalaisten Medident-, Megaklinikka- ja Med Group -hammasklinikkaketjujen luomisessa ja kehittämisessä.

BetterBite erikoistuu yleisen hammasterveyden lisäksi asiakkaan purennan ja suun infektioiden hallintaan.

– Epätasapainoinen purenta rasittaa hampaiston tukikudosta, eli heikentää suun luustoa. Pitkän purentarasituksen aiheuttamat vauriot voivat johtaa tulehduksiin, joten ne ovat riski yleisterveydelle, Pilvinen sanoo.

Perustajien mukaan Suomessa hammaslääketiede keskittyy perinteisesti infektiosairauksien hoitoon. Lääkäriin hakeudutaan vasta kivun tai hampaan lohkeamisen vuoksi, jolloin hoitoihin liittyvät kustannukset voivat tulla yllätyksenä.

– Konseptissamme korostuu ennakoiva hoito ja vaurioiden estäminen. Se vaatii reaktiivisen hoidon sijaan suunnitelmallisuutta ja selkeiden tavoitteiden asettamista suun terveydelle, Pilvinen kertoo.

Koponen puhui jo vuonna 2018 Kauppalehden haastattelussa teknologioiden rohkean käyttöönoton puolesta. BetterBite pyrkiikin erottautumaan joukosta hyödyntämällä klinikalla uusinta teknologiaa ja kestäviä materiaaleja.

Palvelukonseptiin kuuluu olennaisena asiakkaan suun terveyden kokonaiskartoitus. Se sisältää muun muassa hampaiston kolmiulotteisen mallinnuksen.

Hampaiden paikkauksessakin teknologia on mukana.

– 3D-teknologiat eli keraamisten paikkojen ja kruunujen printtaus sekä jyrsiminen ovat jo arkea. Haluamme nähdä niiden käytön lisääntyvän, Pilvinen sanoo.

Suomessa on tyypillistä tehdä muovipaikkoja myös taka-alueen hampaisiin, joiden purentarasitus on suuri. Muovi kuluu eikä tue hampaan rakennetta. Suuria muovitäytteitä joudutaan toistuvasti uusimaan, toisin kuin keraamisia täytteitä.

– Puuttuvat hampaat tulisi korvata kestävästi ja paikkamateriaalien pitää kestää purentarasitusta, painottaa Pilvinen.