Zdnet kertoo, että viime viikon aikana hakkeroitiin supertietokoneita ainakin Iso-Britanniassa, Saksassa, Sveitsissä sekä mahdollisesti Espanjassa.
Hyökkääjät saastuttivat laskentamörssärit haitakkeilla, jotka ryhtyivät louhimaan konnille monero-kryptovaluuttaa.
Monet uhreiksi joutuneet tahot olivat käyttäneet koneita covid-19-pandemian vastaisen tutkimuksen vaatimaan laskentatyöhön, ja joutuivat siten keskeyttämään tutkimuksensa.
Engadget kertoo tietoturvatutkijoiden pitävän mahdollisena, että kryptovaluutan louhiminen on vain savuverho sille, että todellisuudessa kallista tutkimustyötä pyrittiin varastamaan tai yksinkertaisesti sabotoimaan.
Edinburghin superkoneen saastuttajat näyttäisivät iskeneen Kiinasta käsin.
Edinburghin yliopiston supertietokone korkattiin maanantaina, samoin saksalaisen tutkimusprojekteja koordinoivan bwHPC:n viisi superkonetta. Kaikki kuusi superkonetta ajettiin alas tunkeutujien karkottamiseksi.
Keskiviikkona Barcelonassa olevassa supertietokoneessa havaittiin merkkejä tietoturvaongelmasta, ja torstaina tiedeinstituutti LRZ Baijerissa, tutkimuslaitos JRC Julichissa ja tekninen yliopisto Dresdenissä ilmoittivat kärsivänsä samasta riesasta. Myös he ajoivat laitteensa alas.
Epidemia jatkui lauantaina, kun müncheniläisen Ludwig-Maximiliansin yliopiston fysiikkasiiven sekä Zürichin tiedelaitos CSCS:n supertietokoneet saivat tartunnan.
Tietoturvayritys Cado Securityn mukaan hyökkääjät ovat uineet supertietokoneisiin sisään yliopistojen jäseniltä varastettujen ssh-tunnusten avulla.
Merkit viittaavat siihen, että sama hakkeriporukka on korkannut kaikki 14 supertietokonetta.
Hyökkääjien henkilöllisyys ei ole tiedossa, mutta Engadgetin mukaan Edinburghin superkoneen saastuttajat näyttäisivät iskeneen Kiinasta käsin.