Talouslehti Financial Timesin mukaan Yhdysvallat valmistelee maahantulon avaamista ”täysin rokotetuille” ulkomaalaisille henkilöille.

Lehden haastatteleman nimettömän presidentti Joe Bidenin hallintoon kuuluvan lähteen mukaan vielä ei ole tiedossa, mitä rokotuksia ulkomaalaisilta maahan tulevilta vaadittaisiin.

Esimerkiksi AstraZeneca ei ole hakenut rokotteelleen Yhdysvaltojen ruoka- ja lääketurvallisuusviraston FDA:n hyväksyntää.

Lähteen mukaan deltavariantin leviäminen Yhdysvalloissa tarkoittaa sitä, että maan hallitus jatkaa matkustusrajoituksia nykyisellä tasolla.

Iso-Britanniasta, Kiinasta, Iranista, Brasiliasta, Etelä-Afrikasta, Intiasta ja suuresta osasta Schengen-aluetta tulevat ulkomaalaiset matkustajat eivät tällä hetkellä pääse Yhdysvaltoihin.

Amerikkalaiset voivat lähteä ja palata Yhdysvaltoihin vapaasti.

Hallinnon edustajan mukaan Bidenin hallinto on kuitenkin ”yhtenäinen halussaan avata kansainvälinen matkailu uudestaan turvallisella ja kestävällä tavalla”.

Valkoinen talo on perustanut useita työryhmiä pohtimaan maahantulon ja kansainvälisen matkailun avaamisen edellytyksiä.

Lue myös: