Lääketukku Oriola on estänyt valvontatoimenpiteisiinsä liittyvien tarkastuspöytäkirjojen julkaisemisen.

Savon käräjäoikeus on Oriolan hakemuksesta antanut turvaamistoimenpiteenä kiellon pöytäkirjan julkaisemisesta sakon uhalla.

Kyseessä on tapaus, jossa Oriolan lääketoimitukset viivästyivät syksyllä pahasti uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton yhteydessä.

Fimean oma näkemys on, että Oriolaan kohdistuneen tarkastuksen pöytäkirja olisi ollut pääosin julkinen.

Asian selvittely on kesken. Fimea antaa käräjäoikeudelle kirjallisen lausunnon väliaikaisesta turvaamistoimipäätöksestä.

Helsingin Sanomien haastatteleman Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professorin Olli Mäenpään mukaan Oriolan yritys estää tarkastajien havainnoista kertovan pöytäkirjan julkistaminen on hyvin poikkeuksellinen.

–Ei ole käytännössä mahdollista, että koko tarkastuskertomus olisi kokonaan liikesalaisuutta, Mäenpää sanoo Helsingin Sanomissa.