Euroopan lääkevirasto EMA kertoi joulukuussa tietomurrosta järjestelmiinsä. Virasto valmisteli tuolloin päätöstä koronarokotteiden hyväksymisestä. Viime viikolla kerrottiin, että varastettuja dokumentteja on julkaistu verkossa.

Nyt on käynyt ilmi, etteivät varastetut dokumentit ole päätynyt julkisuuteen sellaisenaan. Niitä on muokattu antamaan rokotteista nuivempi kuva, uutistoimisto AP kirjoittaa.

Kyberturvayhtiö Yarix kertoo löytäneensä verkosta 33 megan paketin, joka oli jaettu keskusteluryhmässä otsikolle ”Hämmästyttävä petos! Paha Pfffizer! Valelääkkeitä”. Paketti havaittiin jo joulukuun viimeisinä päivinä, ja sitä on se jälkeen levitetty muuallekin.

Yarixin mielestä vuodon takana olevien kyberrikollisten päämäärä on selvä: he haluavat vahingoittaa sekä EMAn että Pfizerin mainetta sekä luotettavuutta.

Kyberturvakonsultti Lukasz Olejnik puolestaan katsoo, ettei kyse ole vain lääkevirastosta ja -yhtiöstä vaan ylipäänsä epäluulon kylvämisestä rokotuksia kohtaan.

– Vaikka on mahdotonta sanoa, kuka tässä on takana, kyse on joka tapauksessa päättäväisestä tahosta, jolla on ollut resursseja käytettävissään. Tämä oli odottamaton operaatio, jolla voi olla laajat vaikutukset eurooppalaisten terveyteen, jos se rapauttaa luottamista rokotteisiin, hän sanoo.

EMA sanoo, että julkaistuissa dokumenteissa on esimerkiksi kirjeenvaihtoa, jota on muokattu horjuttamaan luottamusta rokotteisiin.

– Olemme nähneet kirjeenvaihtoa, jota ei ole julkaistu alkuperäisessä muodossaan. Viesteihin on lisätty myös kommentteja ja muuta sisältöä.

Lue myös: