Euroopan unioni on tehnyt lääkeyhtiö Johnson & Johnsonin kanssa esisopimuksen korkeintaan 400 miljoonan uuden koronavirusrokotteen hankkimisesta jäsenmaiden käyttöön.

Kyseessä on EU-komission kolmas esisopimus kehitteillä olevista koronavirusrokotteista. Aiemmin EU on sopinut etukäteen 400 miljoonan annoksen hankkimisesta AstraZenecan ja 300 miljoonan annoksen hankkimisesta Sanofin johtaman rokotekehityshankkeen kanssa.

EU:lla on nyt esisopimukset 1,1 miljardin rokoteannoksen hankkimisesta. Unionin väestömäärä on noin 450 miljoonaa. Eri rokotteiden valmistumis- ja jakeluaikataulusta ei ole vielä tarkkaa tietoa, ja EU pyrkii varmistamaan rokotteiden saatavuuden jäsenmaille mahdollisimman varhain.

Johnson & Johnsonin kanssa tehtyyn uuteen sopimukseen kuuluu etukäteismaksu, jonka suuruus on salainen. Myös rokoteostojen sovitut hinnat ja sopimuksen muut ehdot on salattu. Täyden hinnan EU maksaa rokotteista vasta siinä vaiheessa, kun rokotteet valmistuvat markkinoille.

Komissio aikoo vielä nostaa varattujen rokoteannosten määrää, sillä neuvottelut ovat edenneet pitkälle myös Modernan, Curevacin sekä Pfizerin ja BioNTechin yhteisen rokotehankkeen kanssa. Kaikkien sopimusten toteutuminen yhtä laajoina jo solmittujen kanssa nostaisi EU:n rokote-esisopimusten määrän lähelle kahta miljardia annosta.

Reutersin mukaan EU neuvottelee lisäksi seitsemännen rokote-erän hankinnan esisopimuksesta Novavaxin kanssa.

EU käy koronavirusrokotehankinnoista kovaa kilpailua, sillä esimerkiksi Britannia ja Yhdysvallat ovat jo kumpikin sopineet rokotehankinnoista kuuden eri rokotekehittäjän kanssa.

Länsimaisten lääkeyhtiöiden lisäksi omia rokotteita koronavirukseen on kehitetty ainakin Venäjällä ja Kiinassa.