Terveystoimittajat ry on myöntänyt Hyvän tiedon omena -tunnustuksen lääketieteen tohtori, professori Juhani Knuutille.

Terveystoimittajat perustelevat valintaansa sillä, että esimerkillään Knuuti kannustaa tiedeyhteisöä osallistumaan keskusteluun sosiaalisessa mediassa. Lääketieteen toimittajalle Knuutin selväsanainen ja viileän analyyttinen blogi on luotettavan tiedon lähde kulloinkin muoti-ilmiöksi nousevaan terveysaiheeseen.

Knuuti myös julkaisee blogia, jossa hän käsittelee tutkitun tiedon avulla erilaisia terveysväitteitä sekä muun muassa ravitsemukseen liittyviä ilmiöitä.

Hyvän tiedon omena jaetaan vuosittain asiantuntijalle, joka on tehnyt poikkeuksellisen hyvää yhteistyötä median ja erityisesti terveystoimittajien kanssa ja joka on uskaltanut puhua julkisuudessa myös vaikeista aiheista.