Kliinisen fysiologian erikoislääkäri Maria Juuselalla on selkeä näkemys Suomen covid-19-viruksen testauskäytäntöön. Juuselan mukaan Suomessa pitäisi ottaa mallia Yhdysvalloista, jossa koululaisia ja opiskelijoita testataan herkästi.

– Pääministeri Sanna Marin kirjoittaa Politico-lehdessä, laajasti kansainvälistäkin huomiota saaneessa kirjoituksessaan, että pikatestit pitäisi ottaa käyttöön ja antaa ymmärtää, että pikatestit olisivat jo Suomessa käytössä. Pääkaupunkiseudulla, missä on eniten tautitapauksia ja altistuneiden määrät suuria, näin ei kuitenkaan ole.

Juusela kummastelee viranomaiskäytäntöjä ja peräänkuuluttaa altistustilanteissa testaamisen tehostamista.

– Aivan kuin todellista hätää ei olisi nähty, vaan mennään golden standardien mukaan. Amerikkalaisissa yliopistoissa ja kouluissa esimerkiksi ollaan etunojassa. Elokuusta alkaen vanhemmat ja opiskelijat on perehdytetty back to school -ohjelmaan, jotta koulut voidaan pitää toiminnassa.

Meillä on parjattu pikatestien merkitystä, mutta en allekirjoita sitä.

Juusela kertoo, että useissa kouluissa opiskelijoiden edellytetään tekevän itselleen oirekyselyn joka päivä ja monissa kouluissa opiskelijat myös testataan kaksi kertaa viikossa. Kaikki käyttävät maskeja koulussa ja rajoitukset ovat tarkkoja.

– Tuntemassani koulussa on ollut vain viisi yksittäistapausta syksyn aikana, eli korona ei ole päässyt lehahtamaan.

Vertailun vuoksi Juusela ottaa esimerkiksi oman tyttärensä, joka on lähetetty kotiin pääkaupunkiseudun koulusta kaksi kertaa varotoimena mahdollisen altistumisen vuoksi.

– Tyttäreni luokalla on ollut syyskuussa ja nyt tällä viikolla oireinen korona-positiivinen henkilö. Tytär on lähetetty molemmilla kerroilla kesken päivän kotiin ja sitten meidän pitää odottaa, että joku terveysviranomainen ottaa yhteyttä. Syyskuussa yhteydenottoa piti odottaa neljä vuorokautta siitä, kun positiivinen itse oli ilmoittanut asiasta kavereilleen.

Käytäntö ei mene Juuselan mukaan tartuntatautilain hengen mukaisesti.

– Meillä on parjattu pikatestien merkitystä, mutta en allekirjoita sitä. Jos mietitään nuorten aktiviteettiverkostoja, ne ovat monella todella laajat. Jäljitysvaihe pitäisi käynnistää todella nopeasti.

Juuselan mielestä ratkaisu olisi tehdä pikatestit niille, jotka ovat altistuneita ja ovat voimakkaasti tartuttavia altistuneessa kohortissa.

– Nyt ketjuja ei saada katkaistua. Tieteellistä näyttöä on siitä, että antigeenitesteillä pystytään tartuttavuus tutkimaan jo infektion alkuvaiheessa. Nopea tartuttavuuden testaus tukisi jäljitystä ja epidemian hallintaa, kuten on Pohjois-Suomessa nähty.

Liian vähän puhutaan Juuselan mukaan myös siitä, miten kahden viikon karanteenit vaikuttavat perheisiin.

– Viranomaiset ovat kertoneet, että kaikista todetuista tartunnoista perheen sisäiset tartunnat ovat kaikista yleisimpiä. Mistä nämä tartunnat perheisiin tulevat?

Juusela moittii viranomaisia siitä, etteivät he ota kantaa siihen, miten perheiden sisäisiä tartuntoja tulisi vähentää.

– Riskiryhmiä löytyy perhepiireistä ja läheisistä, mikä huolestuttaa myös nuoria. Käytännön tasolla nuoren karanteeni vaikuttaa koko perheeseen. Ilman tiedossa olevaa testitulosta karanteenihygienian ylläpitäminen kymmenen päivän ajan on haaste kaikille.

Juusela mainitsee myös, että tavoitteellisten harrastusten jäätyä tauolle, voi nuoren kilpailunäytöt vaarantua. Nuoria ei myöskään haluta jättää yksin viikonlopuiksi, jolloin koko perhe on karanteenissa.

Korjattu 25.11.2020 klo 18.40. pääministeri Marinin Politico-lainausta muotoon pitäisi ottaa... ja antaa ymmärtää, että pikatestit olisivat jo Suomessa käytössä.