Nykyistä koronapandemiaa pahemmat epidemiat ovat vaivanneet ihmiskuntaa vuosisatojen ajan.

1820-luvulla Suomessa oli alle 400 sairaalapaikkaa 1,2 miljoonalle asukkaalle, ja rokotukset isorokkoa vastaan oli vasta aloitettu.

1800-luvun alusta 1850-luvulle tultaessa tuhkarokko, hinkuyskä ja isorokko olivat surmanneet yli 120 000 suomalaista. Uhreista pääosa oli lapsia. Orastavasta terveydenhuollosta huolimatta tartuntataudit levisivät väestössä melko vapaasti.

Kolmen tutkimusryhmän yhteishankkeessa tutkittiin sosiaalisen elämän kustannuksia vertaamalla tautiriskiä asukas-, kylä- ja talomäärään noin kolmessasadassa suomalaisessa kunnassa.

Tutkijat havaitsivat, että suuri asukasmäärä lisäsi tautiriskiä kunnassa, mutta myös ihmisten sijoittumisella kyliin ja taloihin oli vaikutus tautien leviämiseen. Runsas kylien määrä vähensi muun muassa riskiä kuolla isorokkoon, mutta runsas talomäärä lisäsi hinkuyskän ja tuhkarokon kestoa kunnassa.

– Historiaan sukeltamisesta on hyötyä halutessamme ymmärtää myös nykyepidemioita ja syitä, jotka ylläpitävät vaihtelua ryhmien koossa. Suurempien ryhmien etuina on mahdollisuus työnjakoon ja turvaan, mutta suurten ryhmien etua voi rajoittaa suurempi riski kuolla tartuntatauteihin, ja tämä näkyy aineistosta huomattavan selvästi, sanoo Jyväskylän yliopiston dosentti Tarmo Ketola tiedotteessa.

Tutkimus on tehty kolmen eri yliopiston tutkimusryhmien yhteistyönä. Se on julkaistu Proceedings of the Royal Society B. -julkaisusarjassa.