Hivin hoitotulokset ovat Suomessa hyviä, kertovat hiv-laaturekisteristä tehdyt ensimmäiset havainnot.
Viime vuonna hivin lääkehoito onnistui 95 prosentilla hiv-potilaista Suomessa. Hiv-hoidon haasteena on kuitenkin se, että merkittävä osa uusista tartunnoista todetaan myöhään. Noin puolet tartunnoista diagnosoidaan useiden vuosien viiveellä. Lähes kolmannes havaitaan vasta taudin edettyä aids-vaiheeseen tai lähelle sitä.
Hiv-hoidon laatua seurataan THL:n kehittämishankkeessa, jossa työstetään parhaillaan terveydenhuollon kansallisien laaturekistereiden mallia. Tavoitteena on selvittää, miten rekisteritietoa tulisi kerätä ja miten hoidon laatua voidaan arvioida ja parantaa. Myös laaturekistereiden rahoitus vaatii selvitystä.
Hiv on yksi hankkeen seitsemästä pilottirekisteristä.
– Hiv-hoitoa koskeva valtakunnallinen seurantatieto on tärkeää. Rekisterin avulla voimme kehittää hoidon laatua, vaikuttavuutta ja turvallisuutta. Lisäksi hoitotietoa tarvitaan hiv-tartuntojen ehkäisyyn - onnistunut hoito kun estää jatkotartuntoja, THL:n asiantuntijalääkäri Sanna Isosomppi sanoo tiedotteessa.
Hiv-laaturekisteriä kehitetään laaja-alaisena yhteistyönä, johon osallistuu asiantuntijoita THL:sta, hiv-potilaita hoitavista terveydenhuollon yksiköistä ja potilasjärjestöistä.
Hiv aiheuttaa pysyvän virusinfektion, joka hoitamattomana vaurioittaa vakavasti elimistön puolustusjärjestelmää. Tartunta on vuosia oireeton. Aidsiksi kutsutaan tartunnan viimeistä vaihetta, jolloin elimistön puolustuskyky on selvästi heikentynyt. Tällöin tartunnan saanut sairastuu johonkin hiv:n liitännäistautiin, kuten hengenvaarallisiin muihin infektioihin tai syöpään.
Hiv-infektioon ei ole parantavaa hoitoa, mutta onnistuneella lääkehoidolla voidaan estää viruksen lisääntyminen. Näin taudin eteneminen pysähtyy, tauti ei lyhennä elinikää eikä virus enää tartu muihin ihmisiin.
Suurin osa hiv -tartunnoista saadaan suojaamattomassa seksissä ja huumausaineiden pistovälineiden yhteiskäytössä. Arkipäivän kontakteissa hiv ei tartu. Mikäli tartunta on mahdollinen, hiv-testi kannattaa tehdä noin kuukauden kuluttua, jolloin valtaosa tartunnoista on jo havaittavissa. Negatiivinen testitulos pitää kuitenkin vielä varmistaa, kun tartunnan mahdollisuudesta on kulunut kolme kuukautta.
Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.