Mediuutiset järjesti ensimmäisen 100 vaikuttajaa -iltagaalan 11 vuotta sitten ravintola Helmessä Helsingissä. Paikalla oli noin sata juhlijaa.

Mediuutisten numerossa 43/2006 julkaistussa jutussa kerrotaan, kuinka juhlijat olivat ensi metreiltä alkaen vapautuneita, valoisia ja hersyvän iloisia, vaikka osa heistä olikin juuttunut Helsingin keskustan Lucia-kulkueeseen.

Tunnelma oli toimittajan tarkan havainnoinnin mukaan kuin Hugh Hefnerin kartanossa 1960-luvulla – ainakin loppuillasta.

Naurua ja hyvää tuulta ruokkivat gaalassa paitsi kuohuviini, kaviaari, chèvrepesto ja savumuikut, myös ekstaattisen upea a cappella -lauluyhtye Viisi, joka leikkasi jähmeydeltä viimeisenkin terän ja höllensi kravatit jo ensi sävelillään.

Edelleen aktiivisesti keikkaileva lääkäritaikuri Martti Vannas tiristi yleisöstä viimeisetkin naurunrippeet. Joku sanoi nauraneensa niin, että piilolinssit putosivat päästä.

Suuri osa juhlijoista viihtyi paikalla pitkälle torstain puolelle, myös vuoden vaikuttajiksi valitut Sinikka Rajaniemi ja Pentti Itkonen. Jatkopaikoiksi kuultiin ehdotettavan Lääkäriliiton saunan poreallasta, pokeriluolaa Espoossa ja Helsingin Kallion hämyisiä kuppiloita.

Juhlassa paljastui myös, että viime vuosikymmenellä Lieksan metsissä metsäkanalintuja metsästi erittäin vaikutusvaltainen terveyspäättäjien joukko. Teerien ja metsojen perässä juoksivat Pentti Itkosen mukaan muun muassa Jouko Isolauri, Jussi Huttunen, Mikko Kangas ja Pertti Palomäki.

– Siellä saunassa kaikki todelliset päätökset tehdään, myös kansallisen terveyshankkeen ensimmäiset suunnitelmat syntyivät siellä, Itkonen kertoi.

Vuonna 2005 ykkösvaikuttajaksi valittu Medonen toimitusjohtaja Pertti Karjalainen uskoi, että voitto auttoi pitämään Medonen otsikoissa myös vuonna 2006.

– Jos se on minusta kiinni, niin koitetaan olla otsikoissa jatkossakin, Karjalainen sanoi.

Sittemmin iltagaalat ovat vaihtuneet hieman muodollisemmiksi aamiaistilaisuuksiksi.