Ensihoitolääkärien hoitamien äkillisesti sairastuneiden tai vakavasti loukkaantuneiden potilaiden pitkäaikaisennuste on hyvä.

Ensihoitolääkärien osallistuminen hoitoon on yhteydessä aivovammapotilaiden vähäisempään kuolleisuuteen ja parempaan ennusteeseen.

Tulokset ilmenevät LL Toni Pakkasen väitöstutkimuksesta. Sen ensimmäinen tutkimus käsitteli äkillisesti vakavasti sairastuneen tai vaikeasti loukkaantuneen potilaan hoitoa ja ennustetta viiden vuoden seurantajaksolta.

Tutkimuskohteena olivat ensihoitolääkärien hoitamien lähes viidensadan potilaan pitkäaikaisennusteet.

Vuoden seurantajakson aikana potilaiden kokonaiskuolleisuus oli 35 prosenttia. Vastaavasti takaisin itsenäiseen elämään toipui 55 prosenttia potilaista.

Valtaosa alle 60-vuotiaista toipui hyvin.

– Lääkäriyksikön tärkein tehtävä on tarjota hätätilapotilaille hoitoja, joihin muut ensihoidon yksiköt eivät kykene. Hengenvaarallisesta lähtötilanteesta huolimatta yli puolet potilaista toipui hyvin, toteaa Toni Pakkanen tiedotteessa.

Hengenvaarallisesta lähtötilanteesta huolimatta yli puolet potilaista toipui hyvin.

Väitöskirjan muut osatyöt käsittelivät vakavia aivovammoja. Tutkimuksissa vertailtiin ensihoitolääkärien antaman hoidon vaikuttavuutta.

Aivovammapotilaiden hoitoa ja toipumista selvitettiin Helsingin ja Uudenmaan sekä Pirkanmaan alueella kymmenen vuoden ajalta.

Tulosten mukaan ensihoitolääkärien osallistuminen vakavan aivovamman ensihoitoon vähensi potilaiden kuolleisuutta 15 prosenttia.

– Kun huomioidaan esimerkiksi liikenneonnettomuuksien aiheuttamat kustannukset, voidaan todeta, että ensihoitolääkärien antamalla hoidolla on myös merkittävä myönteinen kustannusvaikutus yhteiskunnalle, Pakkanen sanoo.

Trafin ja Liikenneviraston vuonna 2016 tilaaman tutkimuksen mukaan liikennekuolema maksaa yhteiskunnalle noin 2,77 miljoonaa euroa ja vakava loukkaantuminen noin 790 000 euroa.

Kustannukset sisältävät arviot muun muassa pelastustoimen, sairaanhoidon, kuntoutuksen ja uudelleen koulutuksen kustannuksista, menetetystä työpanoksesta ja menetetystä hyvinvoinnista.

Toni Pakkanen työskentelee tällä hetkellä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten ensihoidossa sekä FinnHEMSin Kuopion tukikohdan lääkärihelikopterissa.