Emil Heinäaho siirtyy tehtävään Hus Akuutin osastonylilääkärin tehtävästä, jossa hän muun muassa yhtenäisti yleislääketieteen päivystysten toimintamallin sekä perusti Yhteispäivystyksen peruskoulu -nimisen koulutusjakson yhdessä tiiminsä kanssa.

– On hienoa saada Emil mukaan julkisten palveluiden johtoon. Hänellä on näyttöjä ja näkemystä sekä aito halu kehittää perusterveydenhuoltoa ja entistä vaikuttavampia hoitoprosesseja. Terveystalo vastaa kymmenien tuhansien suomalaisten perusterveydenhuollosta kuntien ja kuntayhtymien kumppanina. Kiireettömään hoitoon pääsy on vastaanotoillamme huippuluokkaa, ja haluamme jatkossa kehittää toimintaa entisestään, Terveystalon julkisten palveluiden johtaja Mikko Tainio sanoo tiedotteessa.

Heinäaho on aiemmin työskennellyt kymmenen vuotta terveyskeskuslääkärinä suuntautuen monisairaiden hoitoon, työttömien terveystarkastuksiin sekä kouluttamiseen. Kliinisen työn ohessa hän on toiminut laatukouluttajana Conmedic Oy:ssä.

– Olen luonnollisesti innoissani uuden edessä. Odotan pääseväni hyödyntämään työssäni sekä Terveystalon julkisten palveluiden laajaa verkostoa että terveystalolaisten monialaista osaamista. Odotan myös, että Terveystalossa ollaan valmiita kokeilemaan uusia tapoja tehdä laadukasta perusterveydenhuoltoa. Kehittämisestä hyötyvät paitsi palveluiden käyttäjät, myös ammattilaiset: laadukas, kouluttava ja turvallinen työpaikka houkuttaa lääkäreitä, Heinäaho sanoo.