Emerade-adrenaliinikynien myyntiluvan haltija Pharma Swiss Česká republika s.r.o on keskeyttänyt valmisteen jakelun tuotevirheselvityksen vuoksi, kertoo Fimea.

Kynissä on ilmennyt yksittäisiä tapauksia, joissa Emerade-kynä ei ole toiminut ensimmäisellä yrityksellä. Annoksen saaminen on saattanut vaatia voimakkaamman painalluksen tai useamman yrityksen.

Emerade-kynää käytetään ensiapuna välitöntä hoitoa vaativissa vaikeissa, äkillisissä ja henkeä uhkaavissa allergisissa reaktioissa (anafylaktisessa sokissa), joiden aiheuttaja on esimerkiksi hyönteisen pisto tai purema, ruoka-aine, lääke tai fyysinen rasitus.

Fimea on edellyttänyt myyntiluvan haltijaa ohjeistamaan terveydenhuollon ammattilaisia, apteekkeja ja lääkkeen käyttäjiä tarpeellisista toimista potilasturvallisuuden varmistamiseksi.

Fimea selvittää asiaa aktiivisesti yhdessä muiden eurooppalaisten lääkeviranomaisten kanssa.

Anafylaksiatapauksissa on otettava aina yhteys hätäkeskukseen

Fimea muistuttaa, että Emerade on tarkoitettu ensiavuksi. Kuten aina adrenaliinikynän käytön yhteydessä, potilaan tulee hakeutua hoitoon kynän käyttämisen jälkeen. Tilanteessa tulee soittaa hätänumeroon 112, hälyttää ambulanssi ja mainita tässä yhteydessä anafylaksia, vaikka potilaan oireet vaikuttaisivatkin olevan jo häviämässä. Käytetty autoinjektori on hyvä ottaa mukaan.

Lue myös: