Euroopan lääkevirasto Ema suosittaa Modernan Spikevax-koronarokotteen hyväksymistä tehosterokotteeksi vähintään 18-vuotta täyttäneille.

Ema ihmislääkkeiden komitean ratkaisu perustuu tutkimusdataan, jonka mukaan tehosteannos Spikevaxia 6–8 kuukautta toisen rokoteannoksen jälkeen nosti koronan vasta-ainetasoa henkilöillä, joiden vasta-aineet olivat vähentyneet ajan myötä kakkosrokotuksen jälkeen.

Modernan koronarokotteen tehosteannos tulee olemaan puolet ensimmäisen rokotteen annoksesta.

Aikaisemmin tässä kuussa Ema on suosittanut oikeutta tehosterokotteisiin Pfizerin-Biontechin koronarokotteelle, Comirnatylle. Se voidaan antaa 18-vuotta täyttäneille, joiden toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta.

Vakavasti immuunipuutteisille voidaan antaa kumman tahansa valmistajan koronarokotteesta tehosteannos jo 28 päivää toisen rokoteannoksen jälkeen.

Koronarokotteiden sivuvaikutuksia seurataan tarkasti

Ema tiedotti Modernan koronarokotteen tehosteannoksesta vielä, että sen sivuvaikutusten riskit ovat samanlaiset kuin toisen rokotuksen jälkeen. Ema kertoo, että sydäntulehdusten riskiä ja muita hyvin harvinaisia sivuvaikutuksia seurataan tarkasti.

Jäsenvaltioiden terveysviranomaiset voivat ottaa huomioon paikalliset olosuhteet ja laatia omia virallisia suosituksiaan koronarokotteiden tehosteannoksista.