Saksassa Baijerin osavaltiosta on löytynyt koronaviruksen uusi mutaatio jo noin 35 tuoreelta covid-19-potilaalta, kertoo Saksan yleisradion Deutche Welle.

Uusi virusvariantti havaittiin Garmisch-Partenkirchenissa eteläisessä Saksassa maanantaina. Saksan variantti eroaa sekä Ison-Britannian että Etelä-Afrikan koronavirusmuunnoksista, sairaalan lääkärit kertovat.

Toistaiseksi ei tiedetä, onko Saksassa havaittu muunnos herkästi leviävä, kuten britti- ja eteläafrikkalaisversiot.

– Vain se, että kyseessä on uusi variantti, ei tarkoita että se olisi tarttuvampi, saksalaisklinikan johtaja Frank Niederbühl sanoo DW:n mukaan.

Uusien tartuntojen määrä on laskenut Saksassa viime päivinä ja myös sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on laskussa, DW kertoo. Virus leviää silti vauhdilla, ja Saksassa harkitaan voimakkaiden rajoitusten jatkamista sekä jopa kiristämistä.

OLETKO LÄÄKÄRI, HAMMASLÄÄKÄRI, PROVIISORI TAI FARMASEUTTI? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta. Muut, tee tilaus täällä.

Lue myös: