Eturauhassyöpään sairastuneiden miesten elämänlaatua voidaan parantaa ja elinikää pidentää doketakselilla (Taxotere), jota perinteisesti käytetään rinta- ja keuhkosyövän hoidossa, selviää kahdesta brittitutkimuksesta.

Doketakselista on hyötyä, kun syöpä on edennyt niin pitkälle, että hormonihoidoista ei enää ole apua. Taudin tässä vaiheessa potilaille annetaan puolesta vuodesta vuoteen elinaikaa, kirjoittaa BBC.

Vaikka lääke ei syöpää parannakaan, niin asiantuntijoiden mukaan se antaa potilaille hoitovaihtoehdon. Kahden toisistaan riippumattoman tutkimuksen mukaan potilaat saivat noin kaksi kuukautta lisää elinaikaa doketakseli-hoidolla verrattuna mitoxantronella annettuun hoitoon. Jälkimmäinen lääke toimii lähinnä kivunlieventäjänä.

Doketakseli-hoitoon liittyy haittavaikutuksina muun muassa pahoinvointia ja hiustenlähtöä, mutta potilaiden mukaan heidän elämänlaatunsa kuitenkin parani.

Lääkkeen uskotaan saavan viranomaishyväksynnän uutta käyttötarkoitustaan varten vuodenvaihteen tienoilla.