Euroopan lääkeviranomaiset selvittävät parhaillaan lääkeaine metformiinia koskevaa laatuongelmaa, kertoo Fimea. Selvitystä tehdään yhdessä eurooppalaisten lääkeyritysten kanssa.

Selvitykset liittyvät Sveitsissä ja Singaporessa metformiinivalmisteissa havaittuun nitrosodimetyyliamiini-epäpuhtauteen (NDMA), jonka on eläinkokeissa havaittu nostavan syöpäriskiä.

Havaitut NDMA-määrät ovat kuitenkin erittäin pieniä. Saman verran NDMA:ta voi saada jopa normaalista ravinnosta.

Havaitun epäpuhtauden ei tiedetä ainakaan toistaiseksi koskevan Euroopassa kaupan olevia metformiinivalmisteita.

Fimea jatkaa asian selvittelyä yhdessä muiden Euroopan lääkeviranomaisten kanssa.

Se kehottaa metformiinia käyttäviä potilaita pysymään lääkityksellään, jotta hoitotasapaino ei häiriinny.

Metformiinia käytetään diabeteksen hoitoon.

Lääkkeellä saattaa olla hyötyjä myös muissa käyttötarkoituksissa, tai ainakin asiaa on tutkittu. Lääkäri Elina Urpilaisen tuore väitöstutkimus esimerkiksi selvitti metformiinia munasarjasyövän ja rintasyövän hoidossa.

Urpilainen ei löytänyt metformiinilla yhteyttä munasarjasyöpäpotilaiden ennusteeseen, mutta rintasyöpää sairastavilla naisilla se näytti alentavan muusta kuin itse syövästä johtuvaa kuolleisuutta.

Metformiinista on julkisuudessa kohuttu sen vuoksi, että sen mahdollisuudet ikääntymisen hidastajana kiinnostavat tutkijoita. Metformiinin on eläinkokeissa todettu pidentävän joidenkin eläinten elinikää.

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla tänne saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi ilmaiseksi.

Lue myös: