Uuteen teknologiaan perustuvia, viruksia ja bakteereita tuhoavia UV-valaisimia voi käyttää myös ihmisten läsnä ollessa. Aiemmin ultraviolettisäteilyn desinfiointikykyä on hyödynnetty desinfioimaan ihmisistä tyhjiä tiloja, esimerkiksi sairaaloiden leikkaussaleja käytön ulkopuolella. Uutta valaisinteknologiaa voidaan kuitenkin käyttää turvallisesti myös ihmisten läsnä ollessa. Teknologian avulla voidaan esimerkiksi suojella terveydenhuoltoalan työntekijöitä asiakasvirran mukana kulkevilta taudinaiheuttajilta – kuten koronavirukselta.

UV-valon 222 nm -aallonpituuden on osoitettu tekevän ilmassa kulkevat ja pintoihin kiinnittyneet taudinaiheuttajat vaarattomiksi muutamassa minuutissa. Valaisimet voivat siis tuoda pandemian keskellä merkittäviä hyötyjä organisaatiolle, asiakkaille ja työntekijöille muun muassa terveydenhuollossa ja hoivapalveluissa. Myös koulut, liikuntatilat, tapahtumatilat sekä elintarviketeollisuus ovat parhaita hyötyjä niittävien listalla.

”Teknologia on perusteellisesti tutkittu ja todettu sekä tehokkaaksi että turvalliseksi. UV Medicon valaisimia on jo Tanskassa käytössä muun muassa Aarhusin yliopistollisen sairaalan keuhkoklinikan odotustiloissa”, kertoo valaisimia myyvän Winled Oy:n toimitusjohtaja Jari Savela tiedotteessa.

Covid-19-pandemia on vauhdittanut UV-valoon perustuvan desinfiointiteknologian kehitystä ja käyttöönottoa. Ihmiselle turvallinen, japanilaisten patentoima UV222®-valaisinteknologia on kehitetty ja suunniteltu yhteistyössä tutkijoiden, insinöörien, lääketieteen ammattilaisten sekä useiden yliopistojen kanssa ja se on perusteellisesti testattu ja dokumentoitu.

Turvalliseksi tuotteen tekevät valaisimen käyttämä UV-valon aallonpituus, sisäänrakennettu optinen turvalasi, valotutka, liiketunnistin sekä valaisinkohtainen, asiantuntijan tekemä määrittely ja UV-valaistussuunnitelma.

”Juuri UV-valon turvallinen käyttö ihmisten läsnä ollessa tekee tästä teknologiasta mullistavan, ja turvallisuus on todella viety huippuunsa”, Savela sanoo.

Kompaktit valaisimet ovat pituussuunnassa 30 senttimetriä pitkiä ja leveydeltään 12 senttimetriä ja siten helposti asennettavissa kaikenlaisiin tiloihin.