Ruotsissa on raportoitu kolme tapausta, joissa koronavirustaudin on aiheuttanut viruksen niin sanottu lambdamuunnos, kertoo ruotsalaislehti Expressen.

Virusvariantti löydettiin Perussa viime syksynä, ja Deutsche Wellen mukaan se aiheuttaa 80 prosenttia Perun uusista tartunnoista. Se leviää nopeasti myös muissa Latinalaisen Amerikan maissa sekä Yhdysvalloissa. Euroopassa sitä on tavattu ainakin Espanjassa, Ranskassa, Saksassa ja Tanskassa.

WHO on luokitellut lambdavariantin ”tehostetun seurannan alaiseksi muunnokseksi”, kun taas esimerkiksi nyt Suomessa leviävä delta on ”huolestuttava virusmuunnos”. Listaus WHO:n luokitteluista löytyy THL:n sivulta. THL ”seuraa tehostetusti WHO:n ja ECDC:n listaamia virusmuunnoksia ja niistä polveutuvia alalinjoja sekä Suomessa alueellisesti ilmeneviä uusia linjoja, mutta ei raportoi niistä säännöllisesti”.

Karoliinisen instituutin kliinisen virologian professori Ali Mirazimi sanoo Expressenille, että lambdamuunnoksesta tiedetään toistaiseksi hyvin vähän.

”Tiedämme, että se on tarttuva, mutta emme sitä, onko se deltaa tarttuvampi. Mutta se saattaa olla tarttuvampi kuin muut Perussa leviävät muunnokset”, Mirazami sanoi.

Mirazamin mukaan on viitteitä, että muunnos saattaisi vaikuttaa rokotteen tehoon, mutta asiasta ei ole tutkimustuloksia.

Lue myös: