Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä on palkannut historiansa ensimmäisen biopankkilähettilään. Tampereen yliopiston ensimmäisen vuoden lääketieteen opiskelija Eemil Pesonen on saanut kesäpestiinsä perehdytyksen Husin biopankissa, jossa lähettiläitä on jo ollut useamman vuoden ajan.

Biopankkiin kerätään näytteitä lääketieteellistä tutkimusta varten. Suuret näytemäärät mahdollistavat sairastumiseen johtavien syiden tunnistamisen.

– Näytteen antajan kannalta tästä on hyötyä siinä, että hoidosta saadaan aiempaa yksilöllisempää ja paremmin kohdistettua, kiteyttää tutkimuskoordinaattori Marjo Soini Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymästä, tiedotteessa.

Päijäthämäläisillä on helmikuusta lähtien ollut mahdollisuus antaa biopankkisuostumus ja -näyte Lahden kaupunginsairaalassa tai Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Biopankki on lääketieteellinen kokoelma ihmisperäisiä näytteitä ja niihin liittyvää tietoa.

Hyvinvointiyhtymä on mukana Hus Helsingin yliopistollisen sairaalan, Helsingin yliopiston, Carean ja Eksoten biopankissa.

Biopankkinäyte voidaan ottaa henkilöiltä, jotka ovat antaneet siihen suostumuksensa. Suostumuksen antamisen jälkeen biopankkinäyte otetaan seuraavan, hoitoon liittyvän näytteenoton, yhteydessä joko Päijät-Hämeen keskussairaalassa tai Lahden kaupunginsairaalassa.

Biopankkisuostumuksen voi antaa kolmella eri tavalla: postittamalla suostumuksen lomakkeessa olevaan Helsingin biopankin osoitteeseen, asioidessa Päijät-Hämeen keskussairaalassa tai sähköisesti Terveyskylän verkkosivuilla: www.terveyskyla.fi/helsinginbiopankki/.