Lääkäriseura Duodecim on myöntänyt vuoden 2019 Äyräpää-palkinnon professori Olli Kallioniemelle.

Kallioniemi tunnetaan molekulaarisen täsmälääketieteen uranuurtajana, joka on tutkimusryhmiensä kanssa luonut menetelmiä molekyylitiedon hyödyntämiseksi sairauksien diagnostiikassa ja hoidossa. Tällä hetkellä hänen tutkimuksensa kohdistuu syöpäpotilaiden yksilöllisen hoidon kehittämiseen. Kallioniemen aiempi tieteellinen tuotanto on johtanut uusien diagnostisten menetelmien käyttöönottoon sekä uusien indikaatioiden löytämiseen syöpälääkkeille.

Kallioniemi toimii professorina Karoliinisessa Instituutissa ja johtajana bioalan kansallisessa laboratoriossa SciLifeLabissa.

Professori Kallioniemen panoksen suomalaisen lääketieteen tutkimuksen infrastruktuurin sekä lääketieteellisen teknologian rakentamisessa ja kehittämisessä sanotaan olevan mittavuudessaan vertaansa vailla.

Pohjolan ja Suomi-yhtiön palkinnon puolestaan on saanut keliakiatutkimuksen pioneeri, emeritusprofessori Markku Mäki.

Mäen johtamat tutkimusryhmät ovat muun muassa tehneet ainutlaatuisia havaintoja keliakian vasta-aineista sekä niiden hyödyntämisessä taudin diagnosoinnissa. Tästä tutkimuksesta jatkumoa ovat esimerkiksi juuri uudistuneet keliakian Käypä hoito -suositukset, jotka eivät enää edellytä ohutsuolen koepalaa, jos verinäytteissä vasta-ainepitoisuudet ovat tarpeeksi korkeat.

Mäen tekemän tutkimuksen ansiosta pystyttiin tuottamaan ensimmäinen keliakian pikatesti, jonka voi tänä päivänä kuka vain ostaa apteekista. Testi perustuu sormen päästä otettavaan verinäytteeseen, se kertoo onko tutkittavalla vasta-aineita ja täten mahdollisesti keliakia. Lisäksi hänen johtamansa tutkijaryhmä on ollut standardoimassa eurooppalaisen terveydenhuollon käyttämiä keliakian seulontakokeita.

Palkintojen saajat julkistettiin Lääkäri 2019 -tapahtumassa.