Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen iloitsee hoitajien uudesta sote-sopimuksesta.
Kunta-alan työmarkkinapöydässä syntyi keskiviikkoaamuna neuvottelutulos laajoista työehtosopimusmuutoksista. Uuteen sote-sopimukseen siirtyy noin 180 000 työntekijää. Samalla varhaiskasvatuksen opettajat siirtyvät kunnalliseen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimukseen.
Tähän saakka hoitajien työehtojen taustalla on ollut KVTES, johon ovat kuuluneet muun muassa sairaanhoitajat, lähihoitajat, lastenhoitajat, lastentarhaopettajat, sosiaalialan ohjaajat, koulunkäyntiavustajat ja perhepäivähoitajat.
Hoitajien oma sopimus on ollut hoivajärjestöjen ja etenkin Tehyn tavoite jo pitkään. Tehyn suurin ammattiryhmä ovat sairaanhoitajat.
”Tämä on tosi historiallinen hetki, jonka koimme toissa aamuna. Sen kun pääsin signeeraamaan, niin myönnän, että kyllä minulla siinä iloitku pääsi”, Rytkönen kertoi Ylen Aamussa tänään.
Hoitajaliittojen tavoite on nostaa hoitajat palkkakuopasta ja parantaa hoitajien työoloja. Rytkösen mukaan uusi sote-sopimus on työkalu tähän.
”Tämä on ollut 39 vuoden tavoite Tehylle, ja nyt se saavutettiin, ja nyt meillä on työkalu saada ne työolot ja palkkaus kuntoon sillä omalla sote-sopimuksella. Tämä on todella historiallinen edistysaskel.”