Australia kertoi maanantaina aikovansa hyväksyä myös ne turistit, jotka ovat saaneet koronarokotteenaan venäläisten kehittämää Sputnik V-rokotetta.

Kyseistä rokotetta ei hyväksytty viralliseksi rokotteeksi esimerkiksi EU:n tai Yhdysvaltojen rajoilla.

Australia toivottaa tervetulleeksi ne matkailijat, jotka ovat saaneet täydet kaksi annosta Sputnik V:tä, kertoo New York Times. Lehden mukaan Australian ratkaisun taustalla on halu helpottaa ulkomaisten opiskelijoiden, työntekijöiden ja kilpaurheilijoiden pääsyä maahan.

Rokotteiden sääntelystä vastaava viranomainen Australiassa tiedotti, että sen myönteinen ratkaisu perustuu viime viikolla saamaansa informaatioon, jonka mukaan Sputnik V -koronarokote antaa suojaa koronainfektion varalta ja mahdollisesti vähentää todennäköisyyttä, että maahan saapuva matkailija oleskelunsa aikana voisi huonosi covid-infektion vuoksi tai tartuttaisi taudin muille.

Viranomainen viittaa tutkimukseen, jonka mukaan kaksi annosta venäläistä rokotetta on keksimäärin 89-prosenttisen tehokas suojaamaan oireelliselta covid-19-infektiolta ja antaa vähintään 98-prosenttisen suojan sairaalahoitoa vaativaa tautia vastaan.

Kyseinen tutkimus on kuitenkin tehty ennen kuin koronan omikron-muunnos valtasi alaa.