Attendo Suomen uutena toimitusjohtajana toimii 1.4. alkaen Virpi Holmqvist. Pertti Karjalainen jatkaa syksyllä aloittamassaan roolissa vastaten myynnistä ja viranomaisyhteistyöstä.

Holmqvist aloitti viime syksynä Attendon liiketoimintajohtajana, ja tällöin yrityksen perustajaosakas, pitkäaikainen toimitusjohtaja Pertti Karjalainen siirtyi vastaamaan myynnistä ja viranomaisyhteistyöstä.

– Toimitusjohtajuuden siirron myötä voin keskittyä siihen, mikä tuntuu minulle luontevimmalta eli kuntasuhteisiimme, kasvumahdollisuuksien tunnistamiseen sekä koko toimialan yhteiskunnallisten pelisääntöjen kehittämiseen, Karjalainen toteaa.

Attendon Suomen liiketoiminnan kokonaisuudesta vastanneelle Holmqvistille on luontevaa ottaa vastaan toimitusjohtajan tehtävät.

– Jatkamme Attendolla määrätietoisesti kehitystoimenpiteitä, joilla haluamme varmistaa laadukkaan ja inhimillisen hoivan asukkaillemme sekä hyvän työskentely-ympäristön henkilöstöllemme. On kunnia tehdä tätä yhteiskunnallisesti merkittävää työtä yhdessä osaavien ja välittävien attendolaisten kanssa, hän sanoo.