Udine

Italian viranomaiset ja lääkejätti Astra Zeneca ovat kertoneet uusia tietoja Italiasta viikonloppuna löytyneistä 29 miljoonasta rokoteannoksesta.

Astra Zenecan edustajat kertovat italialaisille uutistoimistoille Ansalle ja ADNKronosille, että rokotteet oli varastoitu injektiopulloja täyttävän tehtaan tiloihin lähellä Roomaa sijaitsevassa Anagnissa odottamaan lopullista tarkastusta.

”Siellä on lähes 16 miljoonaa rokotetta odottamassa hyväksyntää ja lähettämistä EU-maihin. Näistä lähes 10 miljoonaa annosta toimitetaan EU-maille maaliskuun viimeisellä eli ensi viikolla ja loput huhtikuun aikana”, yhtiö sanoo.

Lisäksi varastoituna on Astra Zenecan mukaan 13 miljoonaa rokotetta, jotka odottavat toimitusta niin sanottuihin Covax-maihin. Covax-maat ovat alemman tulotason maita, jotka eivät pysty hankkimaan rokotteita itse.

Suora käsky Mario Draghilta

Italian viranomaiset kertoivat vain hieman aikaisemmin, että terveydenhuoltoa ja elintarvikkeita valvova karabinieereihin kuuluva NAS-poliisi teki Rooman lähelle sijaitsevaan varastoon lauantaina ratsian suoraan pääministeri Mario Draghin käskystä.

Samasta paikasta löytyi aikaisemmin maaliskuussa rokote-erä, jota Astra Zeneca oli viemässä Australiaan. Tämän erän Draghi pysäytti ja kielsi sen viemisen Italian ulkopuolelle.

NAS-lähteiden mukaan Rooman läheltä löytyneet rokotteet olisivat kuitenkin olleet matkalla Belgiaan, kun Astra Zeneca puhuu yleisesti EU- ja Covax-maista. Toistaiseksi viranomaiset eivät ole ottanet ottaneet kantaa lääkeyhtiön antamiin tietoihin.

Keskiviikkoinen Astra Zeneca -episodi on uusin merkki Italian uuden pääministerin kovista otteista. Mario Draghi itse kommentoi tilannetta puheessaan Italian senaatille todeten, että jos EU ei kykene hoitamaan rokoteasiaa riittävän tehokkaasti, Italia hoitaa sen omalta osalta itse ja omin voimin.

Kovat otteet. Italian pääministeri Mario Draghi ajaa EU:n sisällä kovia toimia sopimuksia rikkovia rokotevalmistajia vastaan. RICCARDO ANTIMIANI

– Meidän on hoidettava rokottaminen nopeasti ja tehokkaasti erityisesti siksi, että rokotteista riippuu niin kansalaisten terveys kuin talouden toipuminenkin. Euroopan tasolla meidän on varmistettava, että lääkevalmistajat pitävät kiinni solmituista sopimuksista, torstaina alkavaan EU-johtajien kokoukseen valmistautuva Draghi sanoi.

Juuri hän nosti rokotteiden aikaisempaa kovemman vientikiellon esiin ensimmäisessä Eurooppa-neuvoston kokouksessaan helmikuun lopulla. EU:n estää sellaisten rokotetuottajien koronarokotteiden maastaviennin, jotka ovat jääneet jälkeen EU:lle lupaamistaan toimitusmääristä.

Draghin mukaan vientikielto olisi syytä pitää voimassa senkin jälkeen, kun rokotetoimitukset EU:lle ovat palanneet sovittuun aikatauluun. Euroopan komissio ehdottikin keskiviikkona odotetusti laajentavansa olemassa olevia koronarokotteiden vientirajoituksia EU-alueelta.