Lääkeyhtiö Astra Zeneca ilmoitti varhain keskiviikkona Suomen aikaa keskeyttävänsä kehittämänsä koronavirusrokotteen testaamisen.

Oxfordin yliopiston kanssa yhteistyössä kehitetty rokote on yksi lupaavimmista kehitteillä olevista rokotteista koronavirusta vastaan, ja se oli edennyt kolmannen vaiheen testeihin.

Keskeytyksen syynä oli se, että yksi koehenkilöistä sairastui selittämättömästi. Sairastuminen tapahtui Britanniassa.

Yhtiön edustaja kertoi terveysalan uutissivusto Stat Newsille, että ”normaalin tarkastusprosessin myötä rokottaminen lopetettiin vapaaehtoisesti”.

Aiemmin Astra Zenecan arvioitiin tuovan rokotteen markkinoille jopa tämän vuoden puolella. Laajojen kolmosvaiheen testien tuloksia oli määrä saada lokakuussa.

Yhtiön rokotteesta on solmittu ostosopimukset jo Euroopan unionin kanssa. EU on varannut jäsenmailleen yhtiöltä vähintään 300 miljoonaa rokoteannosta.

Vaiheeseen 2/3 rokotekisassa on edennyt yhdysvaltalaisen Pfizerin ja BioNTechin tuote.

Pfizerin toimitusjohtaja Albert Bourla sanoi tiistaina, että yhtiön pitäisi tietää parhaassa tapauksessa lokakuun lopulla, onko rokote valmis viranomaisten hyväksyttäväksi.

Pfizerin testit ovat Bourlan mukaan menneet hyvin, ja testattavia potilaita on jo 25 000.

Lupaavassa vaiheessa kehitystyötä ovat myös esimerkiksi GlaxoSmithKline, Johnson & Johnson, Merck, Moderna, Novavax ja Sanofi.

Juttua muokattu 10.9.20 klo 07:12: Pfizerin ja BioNTechin rokote on edennyt vaiheen 2/3 testeihin, ei kolmannen.

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti?

Kirjautumalla tästä saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.