Yleinen astmalääke budesonidi on osoittautunut Oxfordin yliopiston tutkimuksessa toimivaksi koronalääkkeeksi.

Budesonidi on kortisoni, jota käytetään joissakin sisäänhengitettävissä, astmaatikoille tutuissa lääkkeissä.

Yhä edessä on kuitenkin vielä kolmannen vaiheen lääketutkimus tuhannelle koehenkilölle, ennen kuin selviää luotettavasti, onko kyseinen astmalääke lääketieteellisesti käypä koronahoito.

Kakkosvaiheen lääketutkimuksessa tulokseksi saatiin, että lääke esti koronatartunnan saaneita saamasta taudin vakavaa muotoa melko tehokkaasti. Budesonidia saaneet kärsivät taudin vakavasta muodosta jopa 90 prosenttia harvemmin verrattuna lääkettä saamattomiin koehenkilöihin. Taudin kesto näytti lyhenevän myös jonkin verran.

Lääketieteellisen julkaisun Lancet Respiratory Medicinin mukaan Oxfordin tutkimukseen osallistui 146 koronantartunnan saanutta koehenkilöä, joista puolet sai astmalääkettä ja puolet vain parasetamolia.

Koeryhmä oli siten pieni. Heidän koronaoireitaan kuvataan lieviksi, ja he saivat lääkettä taudin alkuvaiheessa. Tutkimuksen yksi rahoittaja oli lääkeyhtiö Astra Zeneca.

Tutkimuksen aloittaminen liittyi siihen havaintoon, että astmapotilaita pidettiin koronapandemian alkuvaiheessa taudin riskiryhmässä, mutta sittemmin on havaittu, että heitä on ollut vakavasti sairastuneissa odotettua vähemmän. Tutkijat arvelivat tämän liittyvän astmalääkkeiden käyttöön.

Astmalääkkeeseen kohdistuu nyt suuria odotuksia. Itävallassa lääkärijulkaisu Ärztekammer kutsuu tuloksia ”erittäin rohkaiseviksi”. Maan eräät lääkärit kertovat twitterissä myös hoitaneensa satoja koronapotilaita kyseisellä astmalääkkeellä.

Saksassa tutkimustulosta on myös kommentoitu liian hyväksi ollakseen totta. Astmalääkkeitä on saatavilla kaikkialla maailmassa. Käytössä on muitakin astmalääkkeitä kuin budesonidi, mutta niiden toimivuutta koronaan ei ole tutkittu.

Lue myös: