Termien sisäilmasairaus, hometalosairaus tai homesairaus käytölle ei ole lääketieteellisiä perusteita, joten niitä ei tulisi käyttää terveydenhuollossa. Tämä selviää Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman terveydenhuollon asiantuntijaryhmän kannanotosta.

Myös muissa yhteyksissä termien käyttöä tulisi välttää, koska ne välittävät oletuksen, että esimerkiksi ihmisen toimintakykyä haittaava oireilu sisäympäristöissä tai sairastuminen johtuisi pelkästään sisäilman epäpuhtauksista.

Termin käyttö aiheuttaa sekaannusta ja vaikeuttaa potilaiden hoitoa ja kuntoutusta.

Ihmisten sisäympäristöissä kokemat oireet voivat johtua lukuisista syistä. Pitkittyneet, toimintakykyä haittaavat oireet tulee selvittää terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Näin voidaan varmistaa, että mahdolliset hoitoa vaativat sairaudet todetaan ja niiden oikea hoito aloitetaan ja että oireilevaa voidaan parhaalla tavalla tukea, sanotaan THL:n tiedotteessa.

Asiantuntijaryhmän kannanoton mukaan olennaista on hoitaa ja kuntouttaa ihmistä tukeutuen parhaaseen lääketieteellisen tietoon sekä kehittää yhä parempia hoito- ja kuntoutusmuotoja.

Sisäilman laatua ja sitä kautta ihmisten hyvinvointia sisäympäristöissä voidaan edistää huolehtimalla talotekniikan toimivuudesta sekä korjaamalla rakennuksissa havaitut epäpuhtauslähteet ja vauriot.

Oireet ovat kyllä todellisia, mutta niiden syntyyn vaikuttavat pääosin muut tekijät kuin sisäilman epäpuhtaudet.

Asiantuntijoiden mukaan jotkut sisäilman epäpuhtaudet lisäävät yksittäisten sairauksien riskiä, mutta Suomessa ne eivät ole minkään sairauden voimakas riskitekijä. Tästä syystä ei ole perusteltua käyttää näistä sairauksista termiä sisäilmasairaus.

– Esimerkiksi kodin kosteusvauriot lisäävät erityisesti lasten astmariskiä. Toisaalta tiedämme, että astmariskiin vaikuttavat lukuisat muutkin ympäristötekijät eivätkä kosteusvauriot ole erityisen voimakas riskitekijä näiden joukossa, toteaa asiantuntijaryhmän jäsen, ylilääkäri Jussi Karjalainen.

Sisäilmasairaus termiä käytetään usein viittaamaan monimuotoiseen, merkittävästi työ- ja toimintakykyä heikentävään oireiluun rakennuksissa, joissa valtaosa ihmisistä ei oireile. Tämän kaltainen monimuotoinen oireilu täyttää usein ympäristöherkkyyden kriteerit.

– Ratkaisevaa ympäristöherkkyyden syntymiselle on, että ihminen kokee tietyt ympäristötekijät, kuten tuoksut, kemikaalit tai sisäilman, haitallisiksi tai vaarallisiksi. Oireet ovat kyllä todellisia, mutta niiden syntyyn vaikuttavat pääosin muut tekijät kuin sisäilman epäpuhtaudet. Tällöin on kyse toiminnallisista oireista, joiden helpottamiseen on saatavissa apua, sanoo asiantuntijaryhmän jäsen, ylilääkäri Risto Vataja.

Erityisesti ympäristötekijöihin, kuten sisäilmaan, yhdistettyjä toiminnallisia oireita ja niiden hoitoa vaikeuttavat ympäristötekijöihin liitettyjen riskien ja vaarakäsitysten ylikorostaminen sekä välttämiskäyttäytymisen tukeminen. Tämä pitää asiantuntijoiden mukaan huomioida oireilevien kohtaamisessa sekä julkisessa keskustelussa.

Terveydenhuollon asiantuntijaryhmä toimii osana Kansallista sisäilma ja terveys -ohjelmaa, jonka yhtenä keskeisenä tavoitteena on parantaa sisäympäristöissä oireilevien hoitoa sekä työ- ja toimintakykyä.

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla täällä saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.