Kokeellisia keinotekoisia henkitorvia potilailleen asentaneen kohukirurgi Paolo Macchiarinin tieteelliset artikkelit tulee mitätöidä.

Tämän suosituksen antoi Ruotsin eettisen tarkastuslautakunnan asiantuntijaryhmä artikkelit julkaisseille lehdille. Ryhmä tuli selvityksessään siihen johtopäätökseen, että Macchiarini on loukannut hyvää tieteellistä käytäntöä.

Macchiarinilta julkaistiin useita artikkeleita synteettisten henkitorvien asentamisesta, muun muassa Lancet-lehdessä marraskuussa 2011. Kyseisessä artikkelissa kuvaillaan ensimmäisen, kesäkuussa 2011 Karoliinisessa yliopistosairaalassa tapahtuneen leikkauksen tuloksia.

Asiantuntijaryhmä totesi, että toimenpiteitä kuvailtiin onnistuneiksi, vaikka näin ei ollut. Potilaiden tilasta annettiin väärää tietoa. Hoidosta ei myöskään ollut annettu vaadittua eettistä tutkimuslausuntoa. Näin ollen Macchiarini syyllistyi tiedevilppiin, asiantuntijaryhmä totesi lausunnossaan Dagens Medicin -lehden mukaan.

Macchiarinin tiedevilppiepäilyjä on tutkittu aiemminkin. Nyt annettu lausunto on samassa linjassa aiempien selvitysten johtopäätösten kanssa.

Paolo Macchiarini vältti taannoin rikossyytteet.