Alzinova-yhtiön ALZ-101-rokotevalmisteen ensimmäinen kliininen tutkimus Alzheimer-potilailla on saanut aloitusluvan Suomessa, yhtiö kertoo.
Vaiheen 1b kliininen tutkimus tehdään Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla. Tutkimus arvioi rokote-ehdokkaan siedettävyyttä ja turvallisuutta. Samalla tutkijat selvittävät valmisteen kykyä saada aikaan toivottu immuunivaste, kun sitä annostellaan toistetusti.
Myös valmisteen vaikutusta Alzheimerin taudin biomerkkiaineisiin tutkitaan.
Beeta-amyloidin kertymistä aivoihin pidetään yhtenä Alzheimer-tautiprosessin ydinpiirteenä.
Erityisen haitallisina pidetään beeta-amyloidin liukoisia oligomeerimuotoja.
ALZ-101-rokotevalmiste on valmistajan mukaan suunnattu näitä beeta-amyloidin muotoja vastaan.
“Alzheimerin taudin hoitoon tarvitaan uusia, nykyistä tehokkaampia keinoja. Tavoitteemme on kehittää pitkävaikutteinen, tehokas hoito, joka auttaa potilaita elämään aktiivisina ja itsenäisinä, ilman Alzheimerin taudin aiheuttamia rajoituksia. Se on nyt askelta lähempänä”, sanoo Alzinovan toimitusjohtaja Kristina Torfgård tiedotteessa.
Alzinova AB on ruotsalainen Alheimerin taudin lääkehoitoon erikoistunut lääkekehitysyritys. Tutkimus toteutetaan Suomessa yhteistyössä Alzinovan kumppanin Clinical Research Services Turun (CRST) kanssa. CRST Oy:llä on Alzinovan mukaan pitkä kokemus Alzheimerin taudin lääketutkimuksista.
Biomerkkiaineiden tutkimus tehdään Göteborgissa sijaitsevan Sahlgrenska-yliopistosairaalan kanssa. Tutkimus on jo saanut puoltavan lausunnon eettiseltä toimikunnalta, valmistaja kertoo.
LUE SEURAAVAKSI: