Yksi sote-valmistelun kestosloganeista on ollut ”Asiantuntijoita on kuunneltava!”. Lisäksi on toivottu, että politiikka jätettäisiin vähemmälle ja valmistelu perustuisi parhaaseen mahdolliseen tietoon. Monet ovat kuitenkin kokeneet, että näin ei ole käynyt.

Näyttöön perustuvan politiikan ideaali perustuu politiikantutkija Paul Cairneyn mukaan seuraaviin olettamiin: Yhteiskunnallisista kysymyksistä voidaan muodostaa tieteellinen konsensus. Politiikkaprosessit ovat keskittyneitä. Tieteellinen tieto on ainoa päättäjien tiedonlähde. Päätöksentekijät tulkitsevat tutkimustietoa samalla tavalla kuin asiantuntijat. Päätöksentekijöillä on mahdollisuus muuttaa asiantuntijatieto esimerkiksi lain muotoon.

Todellisuudessa politiikan ja tiedon suhde ei ole näin yksinkertainen. Monimutkaisista kysymyksistä (kuten sote) on usein mahdotonta löytää konsensusta asiantuntijayhteisöissä. Tiedosta on olemassa useanlaisia tulkintoja. Tiedon lähteitä on lukemattomia. Lisäksi poliittisessa päätöksenteossa on kyse arvoista ja ideologioista, jotka värittävät tiedon hyödyntämisen prosesseja.

Onkin naiivia toivoa, että sote-uudistus – tai mikään uudistus – voisi olla täysin tietopohjainen. Päätöksenteon laadun ja legitimiteetin näkökulmasta on kuitenkin huolestuttavaa, jos asiantuntijat kokevat, että heidän sanomisillaan ei ole mitään väliä.

Sitra on peräänkuuluttanut, että politiikan ja asiantuntijuuden väliin olisi löydettävä uudenlaisia vuoropuhelun muotoja. Eeva Hellström ja Hannu-Pekka Ikäheimo toteavat viime vuonna julkaisemassaan työpaperissa, että monimutkaisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen edellyttää kokonaisvaltaista ja dialogista näkökulmaa tietoon ja asiantuntijuuteen. Asian kehittämiseen ei kuitenkaan ole tartuttu määrätietoisesti.

Jos sote-uudistus saadaan maaliin, asiantuntijoiden rooli korostuu. Uuden järjestelmän rakentamiseen, seurantaan ja kehittämiseen tarvitaan monipuolista tietoa ja osaamista myös maakuntaorganisaatioiden ulkopuolelta.

Hedelmällinen tiedon hyödyntäminen edellyttää, että asiantuntijoita ei vain kuunnella. Asiantuntijoiden ja päätöksentekijöiden on antauduttava vuoropuheluun.

Miltä siis kuulostaisi, jos maakunnat toimisivat edelläkävijöinä ja tarjoaisivat uudenlaisen areenan päätöksenteon ja asiantuntijuuden välisen dialogin kehittämiseen? Minä lähden mukaan. Kuka muu ottaa haasteen vastaan?

Liina-Kaisa Tynkkynen

Kirjoittaja on terveydenhuollon ja terveydenhuoltopolitiikan tutkija Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa.

Tiedosta on olemassa useanlaisia tulkintoja.