Hypnoosin aikana aivojen tapa käsitellä tietoa muuttuu perustavanlaatuisesti, kertoo Turun yliopistossa tehty tutkimus. Tutkimus auttaa ymmärtämään, miten aivot aikaansaavat muutoksia hypnotisoidun henkilön käyttäytymisessä ja tietoisuudessa.

Normaalissa valvetilassa aivojen eri osat jakavat tietoa toistensa kanssa, mutta hypnoosissa eri aivoalueiden reaktiot muuttuivat itsenäisemmiksi.

– Kun normaalitilassa aivot muodostavat yhtenäisen systeemin, hypnoosin aikana aivotoiminta ikään kuin pirstaloitui, eivätkä aivoalueet synkronoineet toimintaansa keskenään yhtä vahvasti kuin valvetilassa, kuvaa Turun yliopiston kliinisen neurofysiologian laitoksen tutkija Henry Railo yliopiston tiedotteessa.

Tutkijoiden mukaan löytö auttaa ymmärtämään, mitkä muutokset aivotoiminnassa selittävät hypnoosiin liittyviä tajunnan ja käyttäytymisen muutoksia kuten herkkyyttä suggestioille.

Tutkimuksessa keskityttiin yhteen henkilön, jonka aivotoiminnassa on aiemmissa tutkimuksissa todettu tapahtuvan muutoksia hypnoosin aikana.

– Vaikka löydöstä ei voida yleistää ennen kattavia jatkotutkimuksia muilla henkilöillä ja ryhmillä, tulos osoittaa minkälaisia muutoksia hypnoosi aivoissa saa aikaan henkilöllä, jolla ilmiö esiintyy poikkeuksellisen selkeänä, sanoo psykologian erikoistutkija Jarno Tuominen tiedotteessa.

Tutkimuksessa käytettiin menetelmää, jossa tutkitaan, kuinka aivokuorelle magneettisesti johdetun sähköpulssin ”kaiku” leviää aivoissa. Menetelmän avulla on aiemmin arvioitu aivojen järjestelmätason muutoksia eri tajunnantilojen, kuten anestesian, kooman ja unen välillä. Hypnoosin osalta tällaista lähestymistapaa soveltava tutkimus on maailman ensimmäinen.

Tutkimus julkaistiin maaliskuussa Neuroscience of Consciousness -lehdessä.

Lue myös: