Usein pitkäkestoista toimintakyvyn ja elämänlaadun heikkenemistä aiheuttavien julkisten paikkojen pelon, paniikkihäiriön, sosiaalisten tilanteiden pelon ja yleistyneen ahdistuneisuushäiriön hoitoon on julkaistu virallinen hoitosuositus.

Ahdistus on yleinen oire. Siihen kuuluu sisältä tai ulkoa uhkaavan, huonosti tiedostetun vaaran ennakoimisesta syntyvä pelon tunne. Ahdistuneisuushäiriöille on ominaista muun muassa levottomuus, pelokkuus, keskittymiskyvyn puute, unihäiriöt, sydämentykytys, pahoinvointi, vapina, tihentynyt virtsaamistarve ja ilman loppumisen tunne.

Ahdistuneisuushäiriöt esiintyvät usein yhdessä muiden psykiatristen häiriöiden kanssa.

– Poikkeavan voimakasta kohtauksittaista tai jatkuvaa uhan ja ahdistuneisuuden tunnetta yritetään usein säädellä välttämiskäyttäytymisen avulla. Hoitoon hakeudutaan yleensä oireistoon liittyvien sosiaalisten ja toimintakykyyn kohdistuvien haittojen, ruumiillisten oireiden tai samanaikaisen masennuksen vuoksi, toteaa professori Hannu Koponen tiedotteessa.

Ahdistuneisuushäiriöt itsessään ovat monitekijäisiä sairauksia, joiden syntyyn liittyy biologisia, psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä.

– Persoonallisuuspiirteistä esimerkiksi kielteisillä tunteilla reagoiminen ja korostunut estyneisyys altistavat ahdistuneisuushäiriöiden kehittymiselle. Ympäristötekijöistä lapsuuden perheen kasvatusilmapiiri, kuten vanhempien välinen riitaisuus, ylisuojelevuus tai hylkäävä vuorovaikutus, ja varhainen ero vanhemmista altistavat ahdistuneisuushäiriöille, selvittää professori Mauri Marttunen tiedotteessa.

Ahdistuneisuushäiriöiden Käypä hoito -suosituksen mukaan ahdistuneisuushäiriöiden hoidon suunnittelussa on oireiston ja vaikeusasteen arvioinnin lisäksi keskeistä mahdollisten muiden samanaikaisten häiriöiden tunnistaminen.

– Ahdistuneisuushäiriöihin on olemassa useita tehokkaita hoitomuotoja, joiden valinnassa otetaan huomioon potilaan yksilöllinen oireisto ja muu terveydentila, Koponen toteaa.

Aikuisten ahdistuneisuushäiriöiden keskeisiä hoitoja ovat eri psykoterapiat, erityisesti kognitiivis-behavioraalinen psykoterapia, ja lääkehoidoista eri masennuslääkkeet.

– Pitkäkestoisemmissa ja erityisesti vaikeimmissa oireistoissa eri hoitomuotojen yhdistäminen on perusteltua, Koponen sanoo.

Nuorten ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa on lisäksi tärkeää nuoruuskehityksen tukeminen ja yhteistyö nuoren vanhempien ja tarvittaessa eri verkostojen, kuten koulun ja lastensuojelun, kanssa.

– Nuorten lievien ja keskivaikeiden ahdistuneisuushäiriöiden hoito suositellaan aloittamaan psykoterapialla. Jos hoitovastetta ei saavuteta tai se jää aktiivisella psykoterapeuttisella hoidolla osittaiseksi, tai jos ahdistuneisuushäiriö on vaikea, hoitoon suositellaan liittämään masennuslääkehoito, Marttunen kertoo.

Valtaosa komplisoitumattomista ahdistuneisuushäiriöistä voidaan hoitaa perusterveydenhuollossa ja työterveyshuollossa.

Nuorten ahdistuneisuushäiriöiden tunnistamisessa ja hoidossa myös koulu- ja opiskeluterveydenhuollon merkitys on suuri.

Suosituksen on laatinut Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Psykiatriyhdistys ry:n ja Suomen Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen asettama työryhmä.