Ärhäkkä adenovirus on aiheuttanut tänä syksynä Husin alueella poikkeuksellisen paljon vaikeita silmän sidekalvotulehduksia.

Husin silmälääkäri Kirsti Talvensaaren mukaan tapauksia on tämän viikon alkuun mennessä ollut jo yli sata.

– Nyt tilanne on jo rauhoittumaan päin, vaikka tapauksia on ollut tälläkin viikolla. Viime viikolla potilaita tuli noin kaksi päivässä. Tämä on poikkeuksellisen paljon, koska viime vuonna tapauksia oli noin kaksi kuukaudessa, Talvensaari sanoo.

Epidemian takia Hyksiin on avattu oma poliklinikka silmätulehdusten hoitoa varten. Tällä viikolla poliklinikalla on ollut töissä yksi silmälääkäri, aiempina viikkoina usein kaksi.

– Listalla on ollut parikinkymmentä potilasta päivässä, koska hankalat tapaukset ovat vaatineet paljon kontrollikäyntejä.

Talvensaaren mukaan vielä ei tiedetä, mistä epidemia on saanut alkunsa tai onko virus serotyypiltään poikkeava.

– Serotyypitystä tehdään parhaillaan virologian laitoksella. Nyt kyseessä oleva virustyyppi aiheuttaa tavallista äkäisemmän tulehduksen, ja on mielenkiintoista nähdä, minkälainen serotyyppi taustalta paljastuu.

Muualla Suomessa ei Talvensaaren mukaan ole havaittu vastaavaa epidemiaa.

Epidemia ei vielä näy merkittävästi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautilastoissa. Adenovirustartuntoja on rekisteröity tänä vuonna Husin alueella 174. Viime vuonna tapauksia oli 208.

Myöskään koko maan tilastoissa adenovirustartunnoissa ei näy suurta eroa aiempiin vuosiin verrattuna.

THL:n tartuntatautilääkärin Sanna Isosompin mukaan tartuntatautirekisteriin ilmoitettujen tapausten määrä todennäköisesti muuttuu Husin osalta.

– Adenoviruksen osalta tartuntatautirekisteriin ei tehdä lääkärin ilmoitusta vaan ainoastaan laboratorion ilmoitus, joten tartuntatautirekisteristä ei saa tietoa ilmoitettuihin tartuntoihin liittyvistä taudinkuvista. Tieto päivittyy tartuntatautirekisteriin viiveellä.

Adenovirusilmoitusten määrässä esiintyy yleensä kausivaihtelua. Eniten tapauksia ilmoitetaan lokakuusta huhtikuuhun.

Verrattaessa kuukausittain syys–marraskuun aikana ilmoitettuja tapausmääriä kahden edeltävän vuoden vastaaviin kuukausiin tapausmäärät ovat samaa tasoa kuin vuonna 2015 ja hieman korkeampia kuin viime vuonna, sanoo Isosomppi.

– Adenovirustautien vuoksi ei läheskään aina hakeuduta terveydenhuoltoon. Laboratorionäytteitä otetaan vain murto-osasta sairastuneita. Siten tartuntatautirekisteriin ilmoitetaan vain pieni osa adenovirustartunnoista.