Lääkärikeskus Aava laajentaa toimintaansa Kuopioon.

Aava Kuopio palvelee jatkossa työterveyshuollon asiakkaita sekä vakuutus- ja yksityisasiakkaita laajalla palvelutarjonnalla. Toimipiste sijaitsee Pohjola Sairaalan rakennuksessa.

– Kuopio on Aavalle merkittävä avaus maantieteellisesti uudella alueella. Olemme saaneet Kuopiossa lääkäreiden ja muiden asiantuntijoiden osalta hienon vastaanoton. Brändin tunnettuuden ja palvelukokemuksen eteen on kuitenkin tehtävä paljon töitä, sanoo tiedotteessa toimitusjohtaja Raija Tapio.

Myöhemmin keväällä samoihin tiloihin aukeaa myös lasten hyvinvointiin ja terveyteen keskittyvä lääkäriasema Pikkujätti.

Pikkujätti on markkinajohtaja lastenlääkäripalveluissa Uudellamaalla ja aloittanut viime vuonna oman maantieteellisen laajentumisensa. Aava ja Pikkujätti kuuluvat samaan Aava Terveyspalvelut -konserniin, jonka omistaa Ahon perhe.

Lääkärikeskus Aavalla on nyt Suomessa 19 toimipistettä, 12 paikkakunnalla. Viimeisen vuoden aikana Aava on avannut Kuopion lisäksi uudet yksiköt Hämeenlinnaan, Turkuun, Tampereelle ja Helsinki-Vantaan lentokentälle. Pikkujätillä on 7 lasten ja nuorten lääkäriasemaa, Kuopiosta tulee kahdeksas.

Aava Kuopiossa aloittaa noin 30 lääkäriä, jotka edustavat useita erikoisaloja. Asiantuntijoiden määrä kasvaa vähitellen.Yksikön johtajana ja vastuulääkärinä aloittaa Tytti Vajanto, joka on aiemmin toiminut Pihlajalinnan Itä-Suomen alueella ylilääkärinä ja vastaavana työterveyslääkärinä.

Kuopion Aavan työterveyshuollon henkilökunta on työskennellyt yhdessä jo edellisessä työpaikassaan. Nyt työterveystiimi siirtyy kokonaisuudessaan Aavaan.

– Näen Kuopiossa selkeän tarpeen Aavan kaltaiselle kotimaiselle, ketterälle ja ammattitaitoiselle toimijalle, Vajanto sanoo.