Paleontologit ovat löytäneet jäänteitä dna:sta 125 miljoonaa vuotta sitten kuolleen hirmuliskon fossiilista. Mahdotonta ei ole sekään, että kyse olisi suoranaisesti alkuperäisestä dna:sta eikä vain sen hajoamistuotteista, mutta tältä osin Alida Bailleulin johtamat tutkijat kehottavat tulosten tulkinnassa hyvin suureen varovaisuuteen.

Dna-jäänteiden löytö dinosauruksista ei ole ensimmäinen. Kiinalaisessa Selkärankaispaleontologian Instituutissa työskentelevän ryhmän mukaan he itse löysivät viime vuonna samanlaisia dna-jäänteitä jossain määrin nuoremmasta, 75 miljoonaa vuotta vanhasta sauruksesta.

Uusi löytö tehtiin noin metrin mittaisen ja arviolta parin kilogramman painoisen Caudipteryx-suvun petodinosauruksen fossiloituneesta reisiluun rustosta. Fossiili kaivettiin maasta Jeholin muodostumasta Liaoningin provinssista Koillis-Kiinasta.

Kudoksen sisältä paljastui kuolleita, mutta rakenteeltaan hyvin säilyneitä soluja. Kiviaineksen pois liuottamisen jälkeen niistä yksi reagoi dna:n värjäämisessä käytettyihin hematoksyliini- ja eosiini-nimisiin väriaineisiin. Tämä värjäysmenetelmä on standardi.

Väitteet dna:n jäänteistä ja mahdollisesti dna:sta itsestään perustuvat tähän värjäysreaktioon. Sen tuloksia esittää kuva jutun alussa.

Syyskuisen lehdistötiedotteen mukaan mainittu värjäysmenetelmä osoittaa, että soluissa oli kromatiinia tai jäänteitä siitä. Kromatiini on dna:n ja proteiinien muodostama biokemiallinen kompleksi, josta kromosomit muodostuvat.

Oliko soluissa kuitenkaan jäljellä mitään riittävän ehjää, niin että sitä voitaisiin mielekkäästi sanoa dna:ksi, ei selviä värjäysmenetelmän avulla.

”[Fossiilin] sisällä oli ilman muuta alkuperäisiä orgaanisia molekyylejä, ehkäpä myös alkuperäistä dna:ta. Emme kuitenkaan tiedä [jälkimmäistä asiaa] varmaksi”, Bailleul selvensi asiaa Chemistry World -lehdelle.

Ehdottoman selvää on joka tapauksessa se, että Bailleulin ryhmän löytö ei riitä dinosaurusten henkiin herättämiseksi Jurassic Park -elokuvien tapaan. Apulaisprofessori itse suhtautuu silmiinpistävän skeptisesti myös tulevaisuuden mahdollisuuksiin tämän tieteiskirjallisuuden klassikkotarinan tavoittelussa.

”Me emme koskaan kykene kloonaamaan dinosauruksia takaisin henkiin, emme edes siinä [täysin spekulatiivisessa] tapauksessa, että jonakin päivänä kykenisimme selvittämään niiden koko geenisekvenssin”, hän tyrmää Chemistry Worldille.

Tutkimukseen osallistunut Li Zhiheng selitti lehdistötiedotteessa poikkeuksellisen hyvin säilynyttä fossiilia sillä, että Jeholin muodostuman saurukset olivat aikanaan hautautuneet hyvin hienojakoiseen tuliperäiseen tuhkaan.

Tieteellisen artikkelin mukaan tämä mahdollisti epätavallisen nopean fossiloitumisreaktion, jossa solujen ulkoiset rakenteet korvautuivat alumiinisilikaateilla muutamien viikkojen sisällä eläimen kuolemasta. Tämä prosessi puolestaan sulki solujen tumat kiven sisään ja säilöi ne ennen niiden hajoamista.

Tieteellisen artikkelin ensimmäisenä kirjoittajana mainitaan Xiaoting Zheng. Maininta tarkoittaa yleensä suurinta käytännön vastuuta työstä. Artikkeli tutkimuksesta on julkaistu Communications Biology -lehdessä, ja se on vapaasti luettavissa.

Tällainen saurus. Kuten tämän Caudpteryx-fossiilin selkä osoittaa, kyseisellä dinosauruslajilla oli höyhenpeite. Wikimedia Commons / "Daderot" (PD)