TUNNUSTUS

Viiden tähden koulutuspaikat satsaavat ohjaukseen ja konsultaatioon – "Ohjauksessa on yhdessä oppimisen meininkiä"

  • 10.1. 14:25

Nina Airisto

Kuva: Colourbox

Mikä tekee terveyskeskuksesta viiden tähden koulutuspaikan erikoistuvalle lääkärille?

Vaakakupissa painavat ainakin tarjolla oleva ohjaus sekä konsultaatio- ja koulutusmahdollisuudet. Juuri näissä seikoissa Kaarinan ja Vaasan terveyskeskukset ovat onnistuneet nappiin.

 

Nuorten lääkärien yhdistys (NLY) nimesi Kaarinan ja Vaasan terveyskeskukset viiden tähden koulutuspaikoiksi tekemässään koulutuspaikkarankingissa.

– Meillä on nuorille lääkäreille tarjolla vahva seniorituki päivittäin, Kaarinan kaupungin avosairaanhoidon ylilääkäri Rita Arjonen kertoo.

Arjonen lupaa, että Kaarinan terveyskeskuksessa konsulttilääkärille voi aina soittaa ja tarvittaessa hänet saa myös paikan päälle.

– Vakituiset lääkärimme ovat hyvin konsultaatiomyönteisiä ja terveyskeskuksen ilmapiiri rohkaisee nuoria lääkäreitä kysymään. Tyhmiä kysymyksiä ei ole, Arjonen sanoo.

Viime vuonna Kaarinan terveyskeskukseen saatiin myös kaksi tutorlääkäriä, jotka antavat erikoistuville työnohjauksellista tukea kerran kuussa.

– Heidän kanssaan erikoistuvat eivät käy potilastapauksia läpi, vaan keskittyvät työhyvinvointiin ja työssäjaksamiseen liittyviin asioihin.

 

Myös Vaasan terveyskeskus varmistaa, etteivät nuoret lääkärit jää yksin.

Kun nuori lääkäri sijoitetaan terveysasemalle, hänelle sovitaan paikan päällä oma ohjaaja. Kokeneita lääkäreitä kannustetaan ja motivoidaan käymään ohjaajakoulutus. Innokkaita on aina löytynyt.

– Vakituiset lääkärimme eivät koe ohjausta rasitteena, vaan lisäbonuksena. He tykkäävät siitä, että ohjaaminen haastaa kokenuttakin lääkäriä pysymään ajan tasalla. Ohjaukseen on tullut sellaista yhdessä oppimisen meininkiä, Vaasan kaupungin avoterveydenhuollon ylilääkäri Leena Kettunen sanoo.

Henkilökohtaista ohjausta nuoret lääkärit saavat 1– 2 tuntia viikossa, jos he ovat yleislääketieteen erityis- tai runkokoulutusta suorittavia ja 2– 4 tuntia kuukaudessa, mikäli he erikoistuvat yleislääketieteeseen.

Vaasassa erikoistuvat pääsevät myös muun muassa koulutusylilääkärin opetukseen. Työnantaja takaa myös 10 koulutuspäivän täyttyvän.

 

Rakenteiden ohella työilmapiirillä on suuri merkitys nuorelle lääkärille. Sekä Kaarinassa että Vaasassa on huomattu, että viiden tähden koulutuspaikka on koko työyhteisön summa.

On tärkeää, että nuoret lääkärit saavat positiivisen vastaanoton seniorilääkäreiden lisäksi hoitohenkilökunnalta. Esimerkiksi Kaarinassa jokainen uusi nuori lääkäri saa hoitajatyöparin, joka myös on valmis tukemaan lääkäriä.

Kärkisijat nuorten lääkärien koulutuspaikkarankingissa saavuttaa silti vain määrätietoisella kehittämistyöllä.

Vaasassa koulutuspuitteita on pystytetty nykymallilleen yli kymmenen vuoden ajan, Kaarinassa konsulttilääkäritoiminnan kehittäminen alkoi voimakkaasti nelisen vuotta sitten.

– Näiden vuosien aikana toiminta on muotoutunut siihen muotoon, jossa se on nyt. Emme kuitenkaan ole jämähtäneet paikallemme, vaan kyselemme ja kartoitamme nuorten lääkärien kokemuksia koko ajan. Kyselyiden pohjalta myös toimitaan ja uudistutaan, Arjonen sanoo.

 

Kun nuoret lääkärit ovat kiittäneet koulutuspaikkojaan, haluavat Arjonen ja Kettunen puolestaan kiittää heitä.

– Olen ollut 35 vuotta lääkärinä ja nähnyt nuorten lääkärien virtaa. Nämä nykyiset ovat aivan huikeita. He ovat sitoutuneita, motivoituneita ja heillä on profession arvot kirkkaana mielessä, Kettunen sanoo.

Kettunen pitää erikoistuvia lääkäreitä terveyskeskukselle bonusvoimavarana.

– Monet heistä jatkavat uraansa muualla, mutta meillä vietetyn vuoden aikana he antavat paljon itsestään. Sitä kannattaa arvostaa ja muistaa, että työyhteisö on monessa kohtaa saamapuolella.

PÄÄTOIMITTAJALTA

Psykiatrien äärimmäisen vaikea tehtävä

Kaikki lääkärit ovat vallankäyttäjiä suhteessa potilaisiin, kun he diagnosoivat sairauksia ja ohjaavat potilaita jatkohoitoon, kirjoittaa päätoimittaja Anna Niemelä.

  • 16.2. 10:53

KOLUMNI

Tiimalasin sietämätön keveys

Millaista lääkärin työ olisi, jos se riisuttaisiin turhasta sälästä? Siirtyisikö aika potilaille, heidän kuuntelemiselleen, kysyy kolumnissaan endokrinologi Helena Miettinen.

  • 16.2. 10:52

TOIMITUKSELTA

Tekoäly, etsi paras lääke

Toivottavasti yritys ja erehdys pian vaihtuvat varmuudeksi tekoälyn, geenitestauksen ja tietoaltaiden avulla, kirjoittaa toimituspäällikkö Erpo Pakkala.

  • 16.2. 10:52

Uusin lehti

Tapahtumat

14.-25.2.2018 Mediuutisten #kiitäkollegaa -kampanja terveysalan työpaikoille. Onko kollegasi työyhteisösi helmi? Oletko saanut häneltä apua tai onko hän vaikuttanut positiivisella tavalla työyhteisöösi? Kiitä hyvää työkaveriasi ja Mediuutiset välittää kiitoksesi perille.

Kaikki tapahtumat

Uusimmat uutiset

Medirekry: Työpaikat

PÄÄTOIMITTAJALTA

Psykiatrien äärimmäisen vaikea tehtävä

Kaikki lääkärit ovat vallankäyttäjiä suhteessa potilaisiin, kun he diagnosoivat sairauksia ja ohjaavat potilaita jatkohoitoon, kirjoittaa päätoimittaja Anna Niemelä.

  • 16.2. 10:53

KOLUMNI

Tiimalasin sietämätön keveys

Millaista lääkärin työ olisi, jos se riisuttaisiin turhasta sälästä? Siirtyisikö aika potilaille, heidän kuuntelemiselleen, kysyy kolumnissaan endokrinologi Helena Miettinen.

  • 16.2. 10:52

TOIMITUKSELTA

Tekoäly, etsi paras lääke

Toivottavasti yritys ja erehdys pian vaihtuvat varmuudeksi tekoälyn, geenitestauksen ja tietoaltaiden avulla, kirjoittaa toimituspäällikkö Erpo Pakkala.

  • 16.2. 10:52

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Kenen vastuulla on ajoterveyden arvioiminen?

Kuljettajien terveys on asia, joka ei kosketa pelkästään ikääntyvää väestönosaa. Se koskettaa eri-ikäisiä kuljettajia, heidän lähiomaisiaan, poliiseja ja lääkäreitä. Kun rajapinta on niin laaja, kenellä on viimekädessä vastuu ihmisen ajoterveydestä ja sen arvioinnista? Miten ajoterveysasioiden käsittelyä voisi helpottaa? Liikenneturva kerää lääkäreiden kokemuksia ajoterveyden arvioinneista. Vastaa ja vaikuta.

  • 28.12.2017 08:00

Medirekry

Kaupallinen yhteistyö
TyöSyke Oy

Lääkäriä

TyöSyke Oy on kanta-hämäläisten kuntaorganisaatioiden omistama yhtiö, joka tuottaa työterveyshuollon palveluja pääosin omistaja-asiakkailleen. Toimimme neljässä toimipisteessä Kanta-Hämeen alueella. Palvelujemme piirissä on lähes 11 000 työntekijää.

Siun sote

TOIMIALUEJOHTAJAN VIRKA

Siun sote tuottaa sosiaali- ja terveyshuollon integroituja palveluja koko Pohjois-Karjalan maakunnan alueelle sekä Heinävedelle Etelä-Savoon. Olemme Pohjois-Karjalan suurin työnantaja ja meillä työskentelee noin 7000 sote-alan ammattilaista. Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen työn suuressa ja kehittyvässä organisaatiossa!

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vankiterveydenhuollon yksikkö

ALUEYLILÄÄKÄRIN VIRKA

Vankiterveydenhuollon yksikkö on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alainen itsenäinen yksikkö, joka organisoi vankien terveydenhuollon Suomen vankiloissa. Yksikkö vastaa vankien terveydenhuollon kehittämisestä tavoitteena tehokkaat, toimivat ja kattavat palvelut.

Satakunnan keskussairaala

1 ERIKOISTUVA LÄÄKÄRI

Tarjoamme sinulle mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattitehtävissä ja monenlaisissa ison organisaation muissa tehtävissä. Potilaan hyvän hoidon takaamiseksi haluamme panostaa työntekijöiden hyvinvointiin. Meillä on viihtyisä ja välitön työilmapiiri. Meillä voit osallistua myös tutkimustoimintaan, johon tarjoamme vahvan tuen. Tule meille, meillä et jää yksin!

Summa

Summa kokoaa Talentumin lehdet ja bisneskirjat yhteen paikkaan. Lehden tilaajat voivat lukea Mediuutisia maksutta myös Summassa. Kokeile kuukauden ajan maksutta, et sitoudu mihinkään.

Elina Heino elina.heino@mediuutiset.fi

Ruotsi sitoi etälääkärien käsiä

Ruotsissa tehtiin kansallinen suositus sille, mitä infektiotauteja ei sovi diagnosoida ja lääkitä antibiooteilla etälääkärin vastaan­otolla. Oliko se tarpeen?

  • 9.2.

Nina Airisto

Työterveyshuolto etsii paikkaansa

Vaikka tekeillä olevat lakimuutokset eivät kosketa työterveysjärjestelmää, työterveyshuolto on sote-uudistuksessa merkittävä tekijä.

  • 2.2.