TUTKIMUKSET

Uusien lääkkeiden sydänturvallisuutta voidaan testata optogenetiikalla

  • 13.11.2017 17:01

Erpo Pakkala

Kuva: Helsingin yliopisto

Lääkemolekyylien sydänturvallisuutta voidaan tutkia jo lääkekehityksen varhaisessa vaiheessa optogenetiikkaan perustuvalla tutkimusmenetelmällä, selviää Helsingin yliopiston tutkijoiden Frontiers in Physiology -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.

Tällä hetkellä uusien lääkemolekyylien sydänturvallisuutta testataan yksittäisillä sydänsoluilla tehtävät patch-clamp-tutkimuksilla, yksittäisillä ionikanavatutkimuksilla ja koe-eläimillä tehtävillä toksisuustutkimuksilla. Menetelmät ovat aikaa vieviä ja työläitä, eivätkä niiden tulokset välttämättä ennusta kovin tarkasti sitä, miten lääkeaine vaikuttaa ihmisen elimistössä.

– Tarvitsemme luotettavan ja ennustavan testausmenetelmän, joka jo kehitystyön alkuvaiheessa antaisi tiedon niistä molekyylirakenteista, jotka voivat altistaa rytmihäiriöiden kehittymiselle, sanoo professori Eero Mervaala Helsingin yliopistosta tiedotteessa.

Tutkijat Susann Björk ja Elina Ojala ovat soveltaneet optogenetiikkaa ihmisen sydänlihassolujen sähköisen toiminnan arvioimiseen. Menetelmän avulla sydämen solujen sähköisiä ominaisuuksia voidaan tarkastella ja kontrolloida valon avulla.

– Menetelmä perustuu laser- tai LED-valolla aktivoitaviin ionikanaviin eli opsiineihin, jotka viedään kohdesoluihin virusvektorien avulla. Optogenetiikan avulla on mahdollista rekisteröidä samanaikaisesti useiden solujen kalvopotentiaalia ja kalsiumpitoisuutta sekä tahdistaa sydänsoluja eri syketaajuuksille, Ojala kertoo.

Yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston professori Jari Hyttisen ryhmän kanssa tutkijat kytkivät optogeneettiseen menetelmään myös videomikroskopian, jonka avulla voidaan arvioida samanaikaisesti sydänlihassolujen supistuvuus.

Tutkijat uskovat, että uusi optogenetiikkaan ja ihmisen kantasoluista erilaistettuihin sydänlihassoluihin perustuva testausmenetelmä parantaa merkittävästi lääkeaineiden sydänturvallisuuden arvioimista. Menetelmästä uskotaan olevan apua myös perinnöllisiä sydänsairauksia sairastavien potilaiden tautitilojen selvittämisessä.

Tutkimus on osa professori Eero Mervaalan ja dosentti Esko Kankurin vetämän CARDIOREG-tutkimusryhmän ”sydämen regeneraatio” -tutkimuskokonaisuutta, ja se on tehty yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston kanssa.

Uusin lehti

Tapahtumat

14.-25.2.2018 Mediuutisten #kiitäkollegaa -kampanja terveysalan työpaikoille. Onko kollegasi työyhteisösi helmi? Oletko saanut häneltä apua tai onko hän vaikuttanut positiivisella tavalla työyhteisöösi? Kiitä hyvää työkaveriasi ja Mediuutiset välittää kiitoksesi perille.

Kaikki tapahtumat

Uusimmat uutiset

Medirekry: Työpaikat

PÄÄTOIMITTAJALTA

Psykiatrien äärimmäisen vaikea tehtävä

Kaikki lääkärit ovat vallankäyttäjiä suhteessa potilaisiin, kun he diagnosoivat sairauksia ja ohjaavat potilaita jatkohoitoon, kirjoittaa päätoimittaja Anna Niemelä.

  • 16.2. 10:53

KOLUMNI

Tiimalasin sietämätön keveys

Millaista lääkärin työ olisi, jos se riisuttaisiin turhasta sälästä? Siirtyisikö aika potilaille, heidän kuuntelemiselleen, kysyy kolumnissaan endokrinologi Helena Miettinen.

  • 16.2. 10:52

TOIMITUKSELTA

Tekoäly, etsi paras lääke

Toivottavasti yritys ja erehdys pian vaihtuvat varmuudeksi tekoälyn, geenitestauksen ja tietoaltaiden avulla, kirjoittaa toimituspäällikkö Erpo Pakkala.

  • 16.2. 10:52

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Kenen vastuulla on ajoterveyden arvioiminen?

Kuljettajien terveys on asia, joka ei kosketa pelkästään ikääntyvää väestönosaa. Se koskettaa eri-ikäisiä kuljettajia, heidän lähiomaisiaan, poliiseja ja lääkäreitä. Kun rajapinta on niin laaja, kenellä on viimekädessä vastuu ihmisen ajoterveydestä ja sen arvioinnista? Miten ajoterveysasioiden käsittelyä voisi helpottaa? Liikenneturva kerää lääkäreiden kokemuksia ajoterveyden arvioinneista. Vastaa ja vaikuta.

  • 28.12.2017 08:00

Medirekry

Kaupallinen yhteistyö
TyöSyke Oy

Lääkäriä

TyöSyke Oy on kanta-hämäläisten kuntaorganisaatioiden omistama yhtiö, joka tuottaa työterveyshuollon palveluja pääosin omistaja-asiakkailleen. Toimimme neljässä toimipisteessä Kanta-Hämeen alueella. Palvelujemme piirissä on lähes 11 000 työntekijää.

Siun sote

TOIMIALUEJOHTAJAN VIRKA

Siun sote tuottaa sosiaali- ja terveyshuollon integroituja palveluja koko Pohjois-Karjalan maakunnan alueelle sekä Heinävedelle Etelä-Savoon. Olemme Pohjois-Karjalan suurin työnantaja ja meillä työskentelee noin 7000 sote-alan ammattilaista. Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen työn suuressa ja kehittyvässä organisaatiossa!

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vankiterveydenhuollon yksikkö

ALUEYLILÄÄKÄRIN VIRKA

Vankiterveydenhuollon yksikkö on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alainen itsenäinen yksikkö, joka organisoi vankien terveydenhuollon Suomen vankiloissa. Yksikkö vastaa vankien terveydenhuollon kehittämisestä tavoitteena tehokkaat, toimivat ja kattavat palvelut.

Satakunnan keskussairaala

1 ERIKOISTUVA LÄÄKÄRI

Tarjoamme sinulle mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattitehtävissä ja monenlaisissa ison organisaation muissa tehtävissä. Potilaan hyvän hoidon takaamiseksi haluamme panostaa työntekijöiden hyvinvointiin. Meillä on viihtyisä ja välitön työilmapiiri. Meillä voit osallistua myös tutkimustoimintaan, johon tarjoamme vahvan tuen. Tule meille, meillä et jää yksin!

Summa

Summa kokoaa Talentumin lehdet ja bisneskirjat yhteen paikkaan. Lehden tilaajat voivat lukea Mediuutisia maksutta myös Summassa. Kokeile kuukauden ajan maksutta, et sitoudu mihinkään.

Elina Heino elina.heino@mediuutiset.fi

Ruotsi sitoi etälääkärien käsiä

Ruotsissa tehtiin kansallinen suositus sille, mitä infektiotauteja ei sovi diagnosoida ja lääkitä antibiooteilla etälääkärin vastaan­otolla. Oliko se tarpeen?

  • 9.2.

Nina Airisto

Työterveyshuolto etsii paikkaansa

Vaikka tekeillä olevat lakimuutokset eivät kosketa työterveysjärjestelmää, työterveyshuolto on sote-uudistuksessa merkittävä tekijä.

  • 2.2.