SYÖPÄRISKI PIENEMMÄKSI!

Laihdutusleikkaus voi pienentää syöpäriskiä

  • 25.6.2009 14:01

Mari Heikkilä

Kuva: mauri helenius

Laihdutusleikkaus voi auttaa lihavia naisia pienentämään syöpäriskiään, osoittaa Lancet Oncology -lehdessä julkaistu ruotsalaistutkimus.

Tutkimuksessa laihdutusleikkaus pienensi naisten syöpäriskiä 42 prosentilla.

Tutkijat uskovat, että taustalla on laihdutusleikkauksen vaikutus hormonipitoisuuksiin. Leikkaukset vähentävät hormoneja tuottavien rasvasolujen määrää elimistössä. Useimmat yleisistä syövistä liittyvät naisen sukupuolihormoni estrogeenin pitoisuuksiin.

Lihavuus lisää syöpiä

Lihavuus nostaa monen tyyppisten syöpien riskiä. On arvioitu, että länsimaissa viidennes kaikista naisten ja 14 prosenttia miesten syöpäkuolemista johtuu lihavuudesta. Esimerkiksi Britanniassa arviolta 13 000 ihmistä välttäisi syövän vuodessa säilymällä normaalipainoisina.

Tutkijat seurasivat noin 10,9 vuoden ajan 2 010 lihavaa potilasta, joille oli tehty laihdutusleikkaus. Vertailuryhmässä oli 2 037 lihavaa potilasta, joita oli hoidettu muilla tavoin tai ei oltu hoidettu ollenkaan.

Seuranta-aikana leikkauksessa olleiden paino putosi keskimäärin 19,9 kiloa. Vertailuryhmässä paino laski vastaavasti 1,3 kiloa.

Laihdutusleikkaukseen päässeillä naisilla ensimmäistä kertaa syöpään sairastuneiden määrä oli merkitsevästi vertailuryhmää pienempi. Miehillä syövän esiintymisessä ei ollut merkitsevää eroa.

BBC:n haastattelema syöpäasiantuntija Andrew Renehan uskoo, että laihdutusleikkaukset saattavat pienentää myös miesten syöpäriskiä, mutta vaikutus saattaa näkyä vasta monen vuoden kuluttua.

PÄÄTOIMITTAJALTA

Psykiatrien äärimmäisen vaikea tehtävä

Kaikki lääkärit ovat vallankäyttäjiä suhteessa potilaisiin, kun he diagnosoivat sairauksia ja ohjaavat potilaita jatkohoitoon, kirjoittaa päätoimittaja Anna Niemelä.

  • 16.2. 10:53

KOLUMNI

Tiimalasin sietämätön keveys

Millaista lääkärin työ olisi, jos se riisuttaisiin turhasta sälästä? Siirtyisikö aika potilaille, heidän kuuntelemiselleen, kysyy kolumnissaan endokrinologi Helena Miettinen.

  • 16.2. 10:52

TOIMITUKSELTA

Tekoäly, etsi paras lääke

Toivottavasti yritys ja erehdys pian vaihtuvat varmuudeksi tekoälyn, geenitestauksen ja tietoaltaiden avulla, kirjoittaa toimituspäällikkö Erpo Pakkala.

  • 16.2. 10:52

Uusin lehti

Tapahtumat

14.-25.2.2018 Mediuutisten #kiitäkollegaa -kampanja terveysalan työpaikoille. Onko kollegasi työyhteisösi helmi? Oletko saanut häneltä apua tai onko hän vaikuttanut positiivisella tavalla työyhteisöösi? Kiitä hyvää työkaveriasi ja Mediuutiset välittää kiitoksesi perille.

Kaikki tapahtumat

Uusimmat uutiset

Medirekry: Työpaikat

PÄÄTOIMITTAJALTA

Psykiatrien äärimmäisen vaikea tehtävä

Kaikki lääkärit ovat vallankäyttäjiä suhteessa potilaisiin, kun he diagnosoivat sairauksia ja ohjaavat potilaita jatkohoitoon, kirjoittaa päätoimittaja Anna Niemelä.

  • 16.2. 10:53

KOLUMNI

Tiimalasin sietämätön keveys

Millaista lääkärin työ olisi, jos se riisuttaisiin turhasta sälästä? Siirtyisikö aika potilaille, heidän kuuntelemiselleen, kysyy kolumnissaan endokrinologi Helena Miettinen.

  • 16.2. 10:52

TOIMITUKSELTA

Tekoäly, etsi paras lääke

Toivottavasti yritys ja erehdys pian vaihtuvat varmuudeksi tekoälyn, geenitestauksen ja tietoaltaiden avulla, kirjoittaa toimituspäällikkö Erpo Pakkala.

  • 16.2. 10:52

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Kenen vastuulla on ajoterveyden arvioiminen?

Kuljettajien terveys on asia, joka ei kosketa pelkästään ikääntyvää väestönosaa. Se koskettaa eri-ikäisiä kuljettajia, heidän lähiomaisiaan, poliiseja ja lääkäreitä. Kun rajapinta on niin laaja, kenellä on viimekädessä vastuu ihmisen ajoterveydestä ja sen arvioinnista? Miten ajoterveysasioiden käsittelyä voisi helpottaa? Liikenneturva kerää lääkäreiden kokemuksia ajoterveyden arvioinneista. Vastaa ja vaikuta.

  • 28.12.2017 08:00

Medirekry

Kaupallinen yhteistyö
TyöSyke Oy

Lääkäriä

TyöSyke Oy on kanta-hämäläisten kuntaorganisaatioiden omistama yhtiö, joka tuottaa työterveyshuollon palveluja pääosin omistaja-asiakkailleen. Toimimme neljässä toimipisteessä Kanta-Hämeen alueella. Palvelujemme piirissä on lähes 11 000 työntekijää.

Siun sote

TOIMIALUEJOHTAJAN VIRKA

Siun sote tuottaa sosiaali- ja terveyshuollon integroituja palveluja koko Pohjois-Karjalan maakunnan alueelle sekä Heinävedelle Etelä-Savoon. Olemme Pohjois-Karjalan suurin työnantaja ja meillä työskentelee noin 7000 sote-alan ammattilaista. Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen työn suuressa ja kehittyvässä organisaatiossa!

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vankiterveydenhuollon yksikkö

ALUEYLILÄÄKÄRIN VIRKA

Vankiterveydenhuollon yksikkö on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alainen itsenäinen yksikkö, joka organisoi vankien terveydenhuollon Suomen vankiloissa. Yksikkö vastaa vankien terveydenhuollon kehittämisestä tavoitteena tehokkaat, toimivat ja kattavat palvelut.

Satakunnan keskussairaala

1 ERIKOISTUVA LÄÄKÄRI

Tarjoamme sinulle mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattitehtävissä ja monenlaisissa ison organisaation muissa tehtävissä. Potilaan hyvän hoidon takaamiseksi haluamme panostaa työntekijöiden hyvinvointiin. Meillä on viihtyisä ja välitön työilmapiiri. Meillä voit osallistua myös tutkimustoimintaan, johon tarjoamme vahvan tuen. Tule meille, meillä et jää yksin!

Summa

Summa kokoaa Talentumin lehdet ja bisneskirjat yhteen paikkaan. Lehden tilaajat voivat lukea Mediuutisia maksutta myös Summassa. Kokeile kuukauden ajan maksutta, et sitoudu mihinkään.

Elina Heino elina.heino@mediuutiset.fi

Ruotsi sitoi etälääkärien käsiä

Ruotsissa tehtiin kansallinen suositus sille, mitä infektiotauteja ei sovi diagnosoida ja lääkitä antibiooteilla etälääkärin vastaan­otolla. Oliko se tarpeen?

  • 9.2.

Nina Airisto

Työterveyshuolto etsii paikkaansa

Vaikka tekeillä olevat lakimuutokset eivät kosketa työterveysjärjestelmää, työterveyshuolto on sote-uudistuksessa merkittävä tekijä.

  • 2.2.