INFEKTIOT

Keinonenä voi haistaa, onko haavassa pelätty MRSA-bakteeri

  • 13.2. 07:30

Virpi Ekholm

| Kuva: Thimas Nast 1872 / Wikimedia Commons

Tampereella tehty tutkimus osoittaa, että yleisimmät haavainfektioita aiheuttavat bakteerit voidaan tunnistaa hyvin luotettavasti elektronisen nenän avulla.

Laite pystyi erottamaan antibiooteille vastustuskykyisen MRSA:n muista Staphylococcus aureus -bakteereista yli 80 prosentin todennäköisyydellä.

Tutkimusryhmän johtaja, kirurgian apulaisprofessori Niku Oksala Tampereen yliopistosta pitää tuloksia erittäin lupaavina. Hänen mukaansa hajuun perustuva pikatesti voisi nopeuttaa MRSA:n diagnostiikkaa sairaaloissa ja estää uusia tartuntoja.

– Laboratoriotestien tuloksia saadaan yleensä odottaa 1–2 päivää. MRSA-potilaan eristäminen tehdään usein myöhässä ja potilas on voinut jo levittää bakteeria sairaalassa, Oksala kuvailee.

Vaikka kyse ei olisi MRSA:sta, haavainfektion aiheuttajan tunnistaminen olisi tärkeää, jotta hoito osataan valita oikein. Nykyisin antibioottihoito aloitetaan usein kokemusperäisesti, oireiden ja yleisimpien taudinaiheuttajien perusteella.

 

Tämä European Surgical Research -lehdessä julkaistu tutkimus on osa lääketieteen lisensiaatti, diplomi-insinööri Taavi Saviaukin kirurgian alan väitöskirjatyötä.

Se tehtiin yhteistyössä Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Fimlab Laboratoriot Oy:n kanssa.

Tutkimuksessa käytettiin laboratoriossa kasvatettuja näytteitä kuudesta yleisimmästä haavainfektioita aiheuttavasta bakteerista. Ne kyettiin erottamaan toisistaan lähes 80 prosentin tarkkuudella muutaman minuutin kuluessa.

Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että menetelmää käytettäisiin potilaiden hoidossa.

– Olemme nyt päässeet ensimmäiselle askelmalle, eli todistaneet konseptin toimivaksi. Tarvitaan kuitenkin vielä paljon lisää tutkimusta ja kehitystyötä, ennen kuin menetelmä voidaan ottaa kliiniseen käyttöön, Saviauk toteaa.

 

Keinonenä tunnistaa ilmasta bakteerien erittämiä aineenvaihduntatuotteita ja muita haihtuvia yhdisteitä. Hajuun sekoittuvat myös ihmisen oman puolustusjärjestelmän tuottamat tulehdusvälittäjäaineet.

Tuloksena on kullekin infektiolle tyypillinen ”hajusormenjälki”, jonka perusteella se voidaan erottaa muista infektioista.

– Hajuun perustuvassa diagnostiikassa on erityistä, että saamme tietää myös elimistön tuottaman vasteen kyseiselle bakteerille. Se on tärkeää erityisesti infektioissa, joiden oireet ovat epäselviä, Taavi Saviauk huomauttaa.

Haavainfektioiden lisäksi keinonenällä voidaan tunnistaa muidenkin sairauksien aiheuttamia hajuja. Niku Oksalan tutkimusryhmä on jo osoittanut, että menetelmää voitaisiin käyttää tukena esimerkiksi virtsatieinfektion ja eturauhassyövän diagnostiikassa.

– Tulossa on lupaavia tuloksia myös haimasyövästä ja munasarjasyövästä, Oksala paljastaa.

Seuraava askel on haistella keinonenällä tuhansia tai kymmeniä tuhansia näytteitä ja ”opettaa” järjestelmää tunnistamaan eri sairauksien aiheuttamat hajut entistä tarkemmin ja luotettavammin.

Saviaukin visio on, että laitteella analysoitaisiin jopa miljoona potilasnäytettä ja tulokset liitettäisiin potilaiden taustatietoihin.

– Kuka tietää, ehkä löytäisimme jotain aivan uutta. Elimistössä voi olla piilossa asioita, joita emme vielä ymmärrä emmekä osaa etsiä, hän pohtii.

 

Fimlab Laboratoriot Oy:n ylilääkäri, professori Terho Lehtimäki pitää realistisena, että keinonenästä voidaan saada halpa ja nopea seulontatesti infektioiden tunnistamiseen.

– Menetelmä vaatii vielä lisätutkimuksia, mutta alustavat tulokset ovat hyvin lupaavia, hän luonnehtii.

Fimlab Laboratoriot Oy huolehtii Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirien laboratoriotoiminnasta. Pahimpina epidemiakausina siellä on tehty jopa noin 250 000 MRSA-tutkimusta vuodessa.

Lehtimäen mukaan MRSA:n tutkiminen nykyisillä menetelmillä on kallista ja työlästä, joten edulliselle pikatestille olisi ehdottomasti tarvetta.

Nykyisin esimerkiksi nenänielusta otetut tutkimusnäytteet rikastetaan bakteeriviljelyputkissa, jonka jälkeen ne tutkitaan PCR- eli geenimonistustestillä. Jos testi on MRSA:n suhteen positiivinen, näyte jatkoviljellään erikoiselatusaineilla ja sille tehdään herkkyysmääritys.

Keinonenän avulla saataisiin nopeasti ja edullisesti tieto, onko potilasta tarvetta eristää sairaalassa.

– Näin ehkäistäisiin uusia tartuntoja, jotka aiheuttavat valtavasti kustannuksia terveydenhuollolle ja voivat olla potilaille hengenvaarallisia, Lehtimäki painottaa.

PÄÄTOIMITTAJALTA

Psykiatrien äärimmäisen vaikea tehtävä

Kaikki lääkärit ovat vallankäyttäjiä suhteessa potilaisiin, kun he diagnosoivat sairauksia ja ohjaavat potilaita jatkohoitoon, kirjoittaa päätoimittaja Anna Niemelä.

  • 16.2. 10:53

KOLUMNI

Tiimalasin sietämätön keveys

Millaista lääkärin työ olisi, jos se riisuttaisiin turhasta sälästä? Siirtyisikö aika potilaille, heidän kuuntelemiselleen, kysyy kolumnissaan endokrinologi Helena Miettinen.

  • 16.2. 10:52

TOIMITUKSELTA

Tekoäly, etsi paras lääke

Toivottavasti yritys ja erehdys pian vaihtuvat varmuudeksi tekoälyn, geenitestauksen ja tietoaltaiden avulla, kirjoittaa toimituspäällikkö Erpo Pakkala.

  • 16.2. 10:52

Uusin lehti

Tapahtumat

14.-25.2.2018 Mediuutisten #kiitäkollegaa -kampanja terveysalan työpaikoille. Onko kollegasi työyhteisösi helmi? Oletko saanut häneltä apua tai onko hän vaikuttanut positiivisella tavalla työyhteisöösi? Kiitä hyvää työkaveriasi ja Mediuutiset välittää kiitoksesi perille.

Kaikki tapahtumat

Uusimmat uutiset

Medirekry: Työpaikat

PÄÄTOIMITTAJALTA

Psykiatrien äärimmäisen vaikea tehtävä

Kaikki lääkärit ovat vallankäyttäjiä suhteessa potilaisiin, kun he diagnosoivat sairauksia ja ohjaavat potilaita jatkohoitoon, kirjoittaa päätoimittaja Anna Niemelä.

  • 16.2. 10:53

KOLUMNI

Tiimalasin sietämätön keveys

Millaista lääkärin työ olisi, jos se riisuttaisiin turhasta sälästä? Siirtyisikö aika potilaille, heidän kuuntelemiselleen, kysyy kolumnissaan endokrinologi Helena Miettinen.

  • 16.2. 10:52

TOIMITUKSELTA

Tekoäly, etsi paras lääke

Toivottavasti yritys ja erehdys pian vaihtuvat varmuudeksi tekoälyn, geenitestauksen ja tietoaltaiden avulla, kirjoittaa toimituspäällikkö Erpo Pakkala.

  • 16.2. 10:52

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Kenen vastuulla on ajoterveyden arvioiminen?

Kuljettajien terveys on asia, joka ei kosketa pelkästään ikääntyvää väestönosaa. Se koskettaa eri-ikäisiä kuljettajia, heidän lähiomaisiaan, poliiseja ja lääkäreitä. Kun rajapinta on niin laaja, kenellä on viimekädessä vastuu ihmisen ajoterveydestä ja sen arvioinnista? Miten ajoterveysasioiden käsittelyä voisi helpottaa? Liikenneturva kerää lääkäreiden kokemuksia ajoterveyden arvioinneista. Vastaa ja vaikuta.

  • 28.12.2017 08:00

Medirekry

Kaupallinen yhteistyö
TyöSyke Oy

Lääkäriä

TyöSyke Oy on kanta-hämäläisten kuntaorganisaatioiden omistama yhtiö, joka tuottaa työterveyshuollon palveluja pääosin omistaja-asiakkailleen. Toimimme neljässä toimipisteessä Kanta-Hämeen alueella. Palvelujemme piirissä on lähes 11 000 työntekijää.

Siun sote

TOIMIALUEJOHTAJAN VIRKA

Siun sote tuottaa sosiaali- ja terveyshuollon integroituja palveluja koko Pohjois-Karjalan maakunnan alueelle sekä Heinävedelle Etelä-Savoon. Olemme Pohjois-Karjalan suurin työnantaja ja meillä työskentelee noin 7000 sote-alan ammattilaista. Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen työn suuressa ja kehittyvässä organisaatiossa!

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vankiterveydenhuollon yksikkö

ALUEYLILÄÄKÄRIN VIRKA

Vankiterveydenhuollon yksikkö on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alainen itsenäinen yksikkö, joka organisoi vankien terveydenhuollon Suomen vankiloissa. Yksikkö vastaa vankien terveydenhuollon kehittämisestä tavoitteena tehokkaat, toimivat ja kattavat palvelut.

Satakunnan keskussairaala

1 ERIKOISTUVA LÄÄKÄRI

Tarjoamme sinulle mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattitehtävissä ja monenlaisissa ison organisaation muissa tehtävissä. Potilaan hyvän hoidon takaamiseksi haluamme panostaa työntekijöiden hyvinvointiin. Meillä on viihtyisä ja välitön työilmapiiri. Meillä voit osallistua myös tutkimustoimintaan, johon tarjoamme vahvan tuen. Tule meille, meillä et jää yksin!

Summa

Summa kokoaa Talentumin lehdet ja bisneskirjat yhteen paikkaan. Lehden tilaajat voivat lukea Mediuutisia maksutta myös Summassa. Kokeile kuukauden ajan maksutta, et sitoudu mihinkään.

Elina Heino elina.heino@mediuutiset.fi

Ruotsi sitoi etälääkärien käsiä

Ruotsissa tehtiin kansallinen suositus sille, mitä infektiotauteja ei sovi diagnosoida ja lääkitä antibiooteilla etälääkärin vastaan­otolla. Oliko se tarpeen?

  • 9.2.

Nina Airisto

Työterveyshuolto etsii paikkaansa

Vaikka tekeillä olevat lakimuutokset eivät kosketa työterveysjärjestelmää, työterveyshuolto on sote-uudistuksessa merkittävä tekijä.

  • 2.2.