Tästä lähes 300 miljoonaa oli suoria terveyskustannuksia, mihin lasketaan sairaaloiden, terveyskeskusten ja työterveyshuollon hoitokustannukset ja lääkeostot. Tupakointi ei ole pelkästään primaaririskitekijä sairauksille, kuten keuhkosyövälle tai keuhkoahtaumataudille, vaan se vaikuttaa myös muiden hoitojen taustalla niin onnistumiseen kuin hoidontarpeen pitkittymiseen. Tupakointi on riskitekijä lähes kaikille sairauksille.

Tupakka aiheuttaa isoja kustannuksia myös sekundaarisena työelämässä: THL:n tutkimuksen mukaan välilliset kustannukset, eli potentiaaliset tuotannonmenetykset tupakoinnin vuoksi, olivat 840 - 930 miljoonaa euroa. Tähän sisältyvät esimerkiksi sairauspoissaolojen ja tupakkataukojen aiheuttamat menetykset työajassa sekä tupakointiin liittyvät ennenaikaiset työkyvyttömyyseläkkeet.

Koko hoitoketjua tarvitaan

Potilas jää lopettamispäätöksen jälkeen varsin yksin. Lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan merkitys vierottamisen onnistumisessa on suuri, mutta edelleen sairauksien hoito priorisoidaan tärkeämmäksi ja elintapainterventiot jäävät sekundaarisiksi: vierotus ei etene lopettamiskehotusta pidemmälle, ja pahimmassa tapauksessa se saattaa olla vain käskyttämistä. Tästä seuraa helposti vastakkainasettelu potilas-lääkärisuhteeseen.

Elintapaintervention onnistumiseksi tarvitaan ”me-henkeä”, asettuen samalle puolelle potilaan kanssa. Tämän vuoksi potilaan tunteminen ja hoidon jatkuvuus samalla lääkärillä on potilaan motivoitumiseen ja vierotuksen onnistumisen kannalta oleellisen tärkeää. Kukapa maksaisi personal trainerista ja motivoituisi harjoitteluun, jos traineri vaihtuisi joka kerta ja aloittaisi jokaisen treenikerran esittäytymällä ja kysymällä kuka olet ja mitä haluat? On tärkeää päästä kertomaan samalle hoitavalle ihmiselle myös onnistumisesta.

Tupakasta vieroituksen onnistumisessa tarvitaan yhteistyötä ja samansuuntaista viestintää koko hoitoketjulta – perusterveydenhuollolta, erikoissairaanhoidolta ja apteekeilta.

Nikotiiniriippuvuuden hoidossa tehokkainta on lääkehoidon ja tuen yhdistäminen. Hoitoa tehostaa, jos lääkehoitoon voidaan liittää esimerkiksi hoitajan tai apteekin antama tuki. Mikään ei kuitenkaan täytä sitä tyhjää aukkoa elämässä, mikä jää, kun potilas tumppaa viimeisen tupakkansa. Siihen on hyvä varautua.

On oleellista pohtia yhdessä potilaan kanssa, miten arkielämän palikat järjestetään uudelleen, kun tupakkahetki häviää - niin että torni ei romahda tai tukeudu johonkin yhtä haitalliseen elintapaan, kuten stressisyömiseen tai juomiseen. Tai mistä stressi juontaa juurensa? Miksi voimavarat lopettamiseen uupuvat? Tietoa on saatavilla jo niin paljon, että ihmiset kyllä halutessaan sen löytävät. Siksi intervention tulisi yhä enemmän pureutua psykologisiin kysymyksiin. Tämän ei tarvitse olla kuitenkaan aikaa vievää, jo tämän näkökulman mukaan otto potilaan kanssa vie asiaa eteenpäin.

Olemme kuitenkin menossa parempaan suuntaan. Tupakointi on tutkimusten mukaan vähentynyt jokaisessa ikäryhmässä. Valistus kouluissa, informaation saatavuus, kiristynyt tupakkalainsäädäntö ja toimenpiteet, kuten varoituskuvat tupakka-askien kyljissä sekä tupakan hinnan nosto ovat kaikki pieniä, mutta varmoja askelia savuttomampaan ja terveempään Suomeen.

Juha Auvinen, LT, tutkija- ja terveyskeskuslääkäri

Kirjoittaja työskentelee Oulun yliopistossa yleislääketieteen kliinisenä opettajana ja tutkijana ja yleislääkärinä Pudasjärven terveyskeskuksessa.

PP-CHM-FIN-0124-25112016